Joensuu
Karjalainen
Poliisin tutkinnassa Jokelan koulusta on löytynyt kaikkiaan 69 ammuttua hylsyä. Tämän lisäksi Pekka-Eric Auvisella oli koulussa mukanaan kaikkiaan 320 patruunaa.
Hänellä oli mukanaan myös puolitoista litraa polttonestettä, jolla hän yritti sytyttää yhden uhreistaan palamaan. Hän valeli polttoöljyä muun muassa koulun seinille. Hän yritti sytyttää sitä tuloksetta useaan kertaan. Neste ei todennäköisesti ollut bensiiniä, sillä se olisi syttynyt helposti tulitikulla.
Tekijä liikkui koulun eri kerroksissa. Eniten uhreja löydettiin pohjakerroksesta. Kaksi uhreista löydettiin ulkoa ja kuusi koulurakennuksen sisältä.
Ruumiissa oli useita ampumavammoja, pääasiassa pään ja rintakehän alueella. Yksittäisiä ampumavammoja oli myös muualla uhrien kehoissa. Poliisi kertoo, ettei heidän pelastamisekseen voitu tehdä enää mitään.
Poliisi ei ole löytänyt mitään yhteyttä tekijän ja uhrien välillä.
Poliisi kuuli viimeiset laukaukset kello 12.04. Nämä laukaukset oli suunnattu poliisin kymmenien metrien päästä. Vaarassa oli myös ulos paenneita oppilaita. Poliisi ei vastannut tulitukseen, koska myös sivullisia olisi joutunut vaaraan.
Viimeisten poliisin kuulemien laukausten jälkeen surmaaja on ampunut ainakin itseään päähän. Hänet löydettiin kello 13.53, lähes kaksi tuntia viimeisten laukausten jälkeen. Hänet sekä surma-ase löydettiin koulun vessasta.
Poliisi selvittää, ehtikö Auvinen tappaa ihmisiä sen jälkeen, kun poliisi oli saapunut paikalle.
Poliisi uskoo, että Pekka-Eric Auvinen toi aseen kouluun turmapäivänä.
- Hänelle on myönnetty aseenkantolupa 19. lokakuuta, poliisista kerrotaan.
Auvinen oli Helsinki Shooting Clubin kaupallisen ampumaradan jäsen. Hän oli siellä rekisteröitynyt radan käyttäjäksi. Samainen rata oli näyttämönä, kun Sanna Sillanpää ampui kolme ihmistä vuonna 1999.
Kaikki Jokelan ampumatapauksen uhrit on tunnistettu ja tieto on toimitettu omaisille.
Ampumatapauksen uhrit ovat 61-, 43- ja 25-vuotiaat naiset sekä kaksi 18-vuotiasta miestä. Lisäksi kaksi 17-vuotiasta poikaa ja yksi 16-vuotias poika sekä 18-vuotias ampuja.
Jokelan koulusurmaaja jätti itsemurhaviestin, joka on poliisin hallussa. Poliisin mukaan viesti sisälsi jäähyväiset ampujan perheelle ja yhteiskuntavastaisia ajatuksia.