Taiteilija Moosa Myllykangas pohti työmaa-teemaa käsien kautta. Kuva: Matti Immonen
Outokumpu
Jonna Melanen
Outokummun vanhalla kaivoksella avautuu perjantaina laaja nykytaiteen kesänäyttely, jonka teemana on työmaa.
Parinkymmenen taiteilijan sekä kuvataideopiskelijaryhmän teokset ovat esillä tiloissa, joissa jalostettiin ennen malmia. Ympäristö kitetyttää työn syvimmän olemuksen: verta, hikeä ja kyyneleitä. Naisten teokset tuovat kuitenkin maskuliiniseen ympäristöön kuitenkin ajatuksia herättävää pehmeyttä.
Artporan taiteilijoista enemmistö on naisia, mutta on joukkoon mahtunut muutama mieskin. Teoksissa pohditaan eri näkökulmista taukopaikkoja, työolosuhteita, aikaa ja ihmisyyttäkin. Taiteilijat ovat löytäneet monimuotoisia ja omalaatuisia keinoja käsitellä niinkin arkista asiaa kuin työ.