Ilmoitus

Erittäin kauniita kuvia Pohjois-Karjalasta

Talviyö Koitereella. Kuva: Heikki Kokkonen, kirjasta Pohjois-Karjala – luontokuvia


Heikki Kokkonen: Pohjois-Karjala – luontokuvia (Omakustanne, 136 s)

Ilomantsilainen luontokuvaaja Heikki Kokkonen seuraa yhdeksännessä kuvateoksessaan vuodenkiertoa Pohjois-Karjalan korkeuksilla. Kokkonen on maalailee kamerallaan sekä luonnontilaisia maisemia että myös kulttuuriympäristöjä, eläimiä unohtamatta.

Kokkonen on kuvissaan eittämättä romantikko, maisemat ovat kauniita ja luonto herkkää. Kuvaajan kunniaksi on kuitenkin sanottava, että liioitteluun hän ei sorru. Lintujakaan Kokkonen ei inhimillistä liikaa eikä sorru imelyyteen. Toki emot huolehtivat poikasistaan, mutta niinhän niiden kuuluukin tehdä.

Vaikuttavimmillaan Kokkonen on talvisissa kuvissa. Jäät hohkavat kylmyyttä, ja erityisen vaikuttavia ovat kuvat, jotka Kokkonen on ottanut yöllä kuun valossa. Vaikka kuvat totta ovatkin, niiden tunnelma on epätodellinen.

Muutamat tekstin kielioppivirheet ovat Kokkosen kirjan pieni kauneusvirhe. Pahin niistä on kirjan nimessä, jonka tekijä on kirjoittanut väärin.

Kimmo Nevalainen

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Muut osaston uutisotsikot

Karjalaisen sähkeet

STT:n sähkeet

10 luetuinta

10 kommentoiduinta