Anita Saastamoisen unikuvassa oma tila hehkuu kiiltävissä väreissä. Kuva: Ritva Melentjeva
Joensuu
Mikko Nortela
Taitokorttelin galleria Kohinassa avautui maanantaina Anita Saastamoisen näyttely Arka seikkailija. Kuvansa Saastamoinen signeeraa tyttönimellään, joten taiteilijana hän esiintyy Nissisenä.
Taidegraafikoksi Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulusta valmistunut ja sittemmin kuva-alan jatkotutkintoja suorittanut Saastamoinen käyttää grafiikan lisäksi muitakin menetelmiä. Nyt avatussa näyttelyssä on esimerkiksi offset-laatalle kaiverrettuja, viivaltaan pehmeitä ja piirrosmaisia graafisia töitä sekä öljymaalauksia, jotka tekijä kokee itselleen aivan yhtä läheiseksi menetelmäksi.
Tuloksena on teknisesti ja etenkin väreiltään kahteen lähes erilliseen maailmaan sijoittuvien töiden kokonaisuus, jossa perinteinen vihreän ja ruskean sävyjä hyödyntävä grafiikka vaihtuu sekatekniikan kautta kirkkaaseen ja lakalla kiillotettuun öljyvärin hehkuun. Taiteilija kuitenkin sijoittaa työnsä saman arkuutta ja rohkeutta käsittelevän tematiikan ympärille: jäniksen sadunomaisista, vähän surrealistisistakin maisemista edetään symbolistisempaan suuntaan, uskaltavampiin rinnastuksiin ja vihdoin hehkuvaan unikuvaan.
– Oma tila täytyy uskaltaa ottaa ja rakentaa. Tässä työssä olen tavoitellut tuota kuvaa.
Jos näyttelyn perinteisemmät työt ovat kokemuksesta lähteviä mutta mielikuvilla täydennettyjä realistisia kuvia, niin suuressa öljytyössä kyse on jo selvästi sisäisestä kokemuksesta.
Kohinan pieni tila asettaa kulttuurirahaston tuella pystytetylle näyttelylle omat rajoitteensa; avarampi sali ja monipuolisempi otos taiteilijan töistä olisivat saattaneet muodostaa selkeämmän ja tasapainoisemman kokonaisuuden. Nyt ilmaisun ääripäät jäävät hyvinkin etäälle toisistaan. Kahdeksanteen yksityisnäyttelyynsä ehtineen taiteilijan kohdalla näin suuri hajonta tuntuu jopa yllättävältä.
Ujouden, arkuuden ja sisäisen rohkeuden teemat kuitenkin yhdistävät töitä ja yksittäisissä teoksissa on hyvinkin kiitettävää, hallittua perinteistä ilmaisua. Töitä on kuitenkin lähestyttävä juuri yksittäisinä teoksina, sillä silloin ne pääsevät hajanaista näyttelykokonaisuutta paremmin oikeuksiinsa.
Arka seikkailija -näyttely galleria Kohinassa 26.10. saakka.