Ilmoitus

Maailmankylän laitamilta

Joensuu
Mikko Nortela

Karjalaisen valokuvaajana tunnettu Kimmo Kirves ripustelee leppoisasti kuvia Taitokorttelin alakerran käytävälle. Puitteet eivät ole suurensuuret, mutta toisenlaista laajuutta näyttelystä kuitenkin löytyy: esillä on kuvia noin 30 vuoden ajalta. Lisäksi otoksia on kertynyt useammaltakin mantereelta:

– No tässä on kuvia Etelä-Amerikasta, Grönlannista, Indonesiasta, Länsi-Afrikasta, Iranista ja kotoisemmin Kolilta.

Indonesiaan Kirves on tehnyt peräti neljä kuvausmatkaa, sillä hän palaa mielellään kuvaamilleen seudulle ja kuvaamiensa ihmisten pariin. Otoksissa onkin hetkittäin lähes kansankuvauksen tai antropologisen valokuvan leimaa; Kirves etsiytyy tavallisten ihmisten pariin ja pyrkii elämään heidän keskellään.

– Liittyyhän näihin erilaisia omiakin muistoja, esimerkiksi tuossa perulaisessa pihapiirissä asuin pitkään ja perheen lapsia tuli sitten kuvattua aika paljon.

Peru osoittautui sikälikin mielenkiintoiseksi paikaksi, että sieltä lähetetyistä matkakertomuksista urkeni Kirveksen ura nykyisessä työpaikassa. Silti hän pitää kuvausmatkojen satoa ja muita itsenäisiä kuvia oikeastaan omimpana työnään.

– Valokuvaaja hakee Suomessa elantonsa työpaikasta ja tekee sen lisäksi varsinaisen toisen työnsä, josta ei makseta, toteaa myös paikalle sattunut valokuvaaja Kari Hyttinen.

Ulkopuolinen osallinen

Kirveksen näyttely jakautuu suhteellisen selvästi kahtia: mukana on vahvoja maisemia ja intiimejä henkilökuvia. Vaikka matkoilla silmään tarttuneet maisemat ja rakennukset ovatkin näyttäviä, on kuvaajan omintakeisin ja vahvin panos ehkä kuitenkin ihmisten kuvaamisessa.

Vieraiden kulttuurien kuvaaminen vaatii sekä asettautumista kuvattavien kanssa samalle tasolle että tiettyä etäisyyttä. Kirveksen kuvissa huomio kiinnittyykin siihen, miten lähelle hän pääsee kuvattaviaan. Samalla hän pitää kuitenkin oman reviirinsä ja myös kunnioittaa kuvauskohteen omaa henkilökohtaista aluetta.

Kirves ei teeskentele olevansa osa intiaanien tai iranilaisten yhteisöä, vaan tunnustaa kuvaavansa heitä pienen etäisyyden päästä. Kirveksen kohdalla tämä pikemminkin journalistinen kuin etnografinen kuvaustapa onnistuu kuitenkin pääsemään omalla tavallaan lähelle kohdetta: kuvaaja ei ole Suuri Eurooppalainen Mies vaan isäntiään kunnioittava vieras. Siksi otokset eroavat myös tavanomaisesta lehtikuvien jäljestä. Tulos on persoonallinen ja kestävä, mikä tietysti pätee myös hyvään lehtikuvaan.

Kimmo Kirveksen valokuvanäyttely Taitokorttelissa avoinna 6. marraskuuta asti.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Muut osaston uutisotsikot

Karjalaisen sähkeet

STT:n sähkeet

10 luetuinta

10 kommentoiduinta