Mastodontti kalassa ja kielellisen peilin ääressä

Kejonen tuumailee runon, kosken ja kalastuksen äärellä. Kuva: Suonna Kononen

Pekka Kejonen: Lohen kääntöpiiri – Kootut kalakolumnit (WSOY 2008. 214 s.)
Pekka Kejonen: Mastodontin muistijäljet (WSOY 2008. 115 s.)

Lohen kääntöpiiri kokoaa Kejosen kolumneja Urheilukalastus-lehdestä. Kirja on ensimmäinen Kejonen, johon en saa oikein otetta, mutta vika on itsessäni – paria hassua katiskaa ja verkkoa Viinijärvessä uittavana olen varsin kehno kalojen kiusaaja verrattuna perho- ja muihin urheilukalastajiin, joiden kovasta maailmasta Kejonen kirjoittaa.

Kejosen lempiaiheita on kalaturismin ja kalastavien paikallisasukkaiden suhteen luotaaminen.

Pitkä asuinjakso Tenojoen rannalla tuo teksteihin syvyyttä: ”Paras turisti on rahat kirjeessä lähettävä, mutta mahdollisimman kaukana pysyttelevä.”

Öykkäröinti ja välinehulluus ovat Kejoselle vieraita, kalastuksen muuttuminen ajankuvan mukaan tulostavoitteelliseksi masentaa. Sympatiaa saavat tavalliset kalastajat, ”itsestään ääntä pitämättömät, mutta lajin elossa pitävät harrastajat, jotka eivät tee numeroa saaliidensa määrästä, mutta joiden perheiden ruokapöydästä ei kalaa puutu.”

Huumori vilkkuu mukana jatkuvasti. Hilpeässä letkautuksessa Kejonen suosittelee kalastajalle joululahjaksi Tummeli-purkkia:

”Jokainen vesien kanssa räpläävä tietää, että se pitää sormet pehmeinä niin perhosidontaan kuin syvällisempäänkin sormipeliin.”

Runo saa pidentyä

Mastodontin muistijäljet on Kejosen kymmenes runokokoelma. Kirjassa jatkuvat ne tummahkot, Lintukotomme nykyistä henkistä ilmapiiriä ruotivat juonteet, jotka ovat hallinneet hänen viime töitään.

Kejonen pysyttelee vuodesta toiseen oppositiossa, ”runouden rotareille” ja ”proosan leijonille” irvistellen. Ilkeimmän piikin saa ”burn outin viimeisimpänsä kehnosta myynnistä” saanut ”nimellään keinotellut kirjailija”.

Kejonen on antanut runonsa hieman pidentyä. Tenon vaikutuksen ollessa suurimmillaan Kejonen kirjoitti hyvinkin japanilais-anhavalaista kuvallista runoa.

Vanhenemisen vääjäämättömyydestä ja hyväksymisestä Kejonen on kirjoittanut parhaita runojaan. Niin nytkin:

”Vihdoinkin ymmärrän. / Kaukana, / meren tuonpuoleisella rannalla / laskee lapsi aaltoja / kuin vanhus täällä.”

Kejonen ei silaa vanhenemista mainosten aktiivisten harmaiden pantterien amerikkalaisuudeksi, vaan istuu peilin edessä ja tekee tosihavaintoja. Siksi Mastodontin muistijäljet puhuttelee:

”Miten vapauttavaa onkaan / antaa katkeruuden vallata mieli / edes hetkeksi, / kokea olevansa ihminen / eikä pylväspyhimys.”

Suonna Kononen