Matalamman profiilin kotimaisia comebackejä

Los Jacopablosin Pekka Töyry.

SUONNA KONONENSUONNA KONONENSUONNA KONONEN

LEVYT

LOS JACOPABLOS

Pinnalla

Eldanka

Kouvolan suunnalta Kaipiaisista tullut Los Jacopablos -yhtye oli 90-luvun mainioita Suomi-rock-alaviitteitä. Eppu Normaalin, Leevi And The Leavingsin ja vähän Luonteri Surfinkin hengessä ”Jakopaavot” levyttivät usean kiekollisen maalaisromanttista rokkia.

Laulaja-laulunkirjoittaja Pekka Töyry ja kumppanit ovat viettäneet usean vuoden hiljaiseloa, mutta nyt lupaillaan ennakko-ep:llä uutta pitkäsoittoa, jonka pitäisi kuuleman mukaan ilmestyä alkuvuodesta.

Pinnalla-ep:llä vanha kitaravoittoinen Los Jacopablos -soundi soi entistä kosketinvoittoisemmaksi väritettynä. Nimikappale rakentuu peräti tiukan rock-urkuriffin varaan.

Soitosta vastaa Pekka Gröhn, maan yksi kovimmista urkureista ja vanha Los Jacopablos -vakiovieras.

Cisse Häkkisen kengissä Töyry palaa yhteen mieliaiheeseensa, Suomen kesään kuvaamiseen. Norjaan on popralli naisensa menettävästä miehestä. ”Se ei saa edes saunaa syttymään, hokee vaan: I love you, I love you”, kuuluu paras rivi.

Muisto vain jää

COSTI

Once In A Blue Moon

Coto

90-luvun Suomirock-harrastajien pitäisi muistaa nimi Costi Snellman. Costi pääsi uransa alkuun yhteistyöllä Kauko Röyhkän ja Maritta Kuulan kanssa. Syntyi muutama levyllinen itsetietoista poprockia, mutta läpimurto jäi tekemättä. Erilaisten rytmimusiikki- ja ambient-kokeilujen jälkeen Costi siirtyi lavoilta ja studioista bisnespuolelle.

Moniko Costin paluulevyä lie odottanut, sellainen on kuitenkin nyt ilmestynyt. Yhteistyökumppanina Once In A Blue Moonilla on Tomi Kielinen. Rinneradion Tapani Rinne ja Dj Slow kuuluvat soittovieraslistalle.

”Tämä levy kertoo katumattomuudesta, mahdollisuuksiin tarttumisesta, anteeksiannosta... Elämä on liian arvokas, että siitä voisi olla muuta kuin kiitollinen”, Costi fiilistelee levynkansissa.

Muuten ihan kiva, mutta Once In A Blue Moonin biisit ovat koneluuppien päällä kelluvia, viipyileviä tunnelmointeja, jotka kuulostavat pikemminkin taustamusiikilta Finnairin ja Nokian mainoksiin kuin koskettavalta popilta. Costin pohjoismaisen cool, intohimoton tulkintatapa ei kiinnostusta lisää.

Vara-Andyt paikalla

PLASTIC TEARS

Nine Lives Never Dies

Propaganda

”On vara-Andyt paikalla, ne pitää hovii pöydässä”, lauloi Clifters takavuosina. Helsinkiläinen Plastic Tears -yhtye mahtuu kyseiseen määritelmään, Hanoi Rocksin vähän liiankin paljon inspiroimien bändien joukkoon. No, Mötley Crüeta ja Guns N’ Rosesiakin on selvästi kuunneltu.

Plastic Tears teki pohjatyötä 90-luvulla, julkaisi pitkäsoiton vuonna 2000 ja hävisi näyttämöltä puoleksi vuosikymmeneksi.

Suomalaiseen rockhistoriaan yhtye pääsi hajoamalla teatraalisesti kesken Tavastian keikan.

Comeback-levy Nine Lives Never Dies ilmestyy nyt sopivasti, kun Hanoi Rockskin on toisen elämänsä elänyt ja tauolle siirtynyt. Viestikapulan vaihdosta ei välttämättä voi puhua. 2000-luvun levyksi soundipuoli toimii pienimuotoisesti, eikä solisti Miqu Decemberin laulannasta löydy monia vaihteita.

Hyvätkin hetkensä levyllä on, jos jykevästä särökitarariffittelystä, hoilauskertosäkeistä ja melodisesti ryöppyilevistä kitarasooloista tykkää. Silloinhan Nine Lives Never Dies on vallan velikultamaista bissenjuonti- ja maitorauhastentuijottelumusiikkia.

Tainted Memoriesista kulkee selkeä linja Hanoi Rocksin kautta Mott the Hoopleen. Underworld Angels on melkein yhtä hieno biisinnimi kuin Underwater World, ja vaikkei biisi aivan yhtä pysäyttävä ole, niin kasvaa kuitenkin varsin vetreäksi rokkaukseksi.