Minusta on mukavaa

Runoileva kansanedustaja Vaikka Anni Sinnemäki kovin helsinkiläinen onkin, ei hän ole Joensuutakaan unohtanut.

SUONNA KONONEN

RUNOT

ANNI SINNEMÄKI

Aleksis Kiven katu

Otava 2009, 79 s.

Maakunta-Suomen lukija tarttuu Anni Sinnemäen runokirjaan hieman varauksellisesti. Että kovinko tässä saa nyt lukeakseen Helsinki on Helsinki on Helsinki -vyörytystä.

Mutta niinpä tuota ensimmäisessä runossa pendolino Joensuusta saapuu laiturille viisi. Runoilija viihtyy kotikaupungissaan, mutta antaa tekstiensä maailmankuvan levitä sinnekin, minne ei raitiovaunuilla pääse.

Saharan hiekka himmentää auringon ja aamiaista syödään Brysselissä, mutta etenkin Itä-Euroopassa matkailu inspiroi Aleksis Kiven kadun tekstiä. Interrail-nuoret huutavat Prahan rautatieasemalla, moskovalaisessa Volgassa pyörryttää 92-oktaanisen bensan käry.

Kiva höttö

Runoilija Anni Sinnemäki teki 90-luvulla entreen Ultra Bra -yhtyeen laululyyrikkona. Aleksis Kiven kadussa on kaikuja noiden aikojen teksteistä, nuorten, itsetietoisten ja taiteellisten ihmisten viihtymisestä kaltaistensa maailmassa.

”Me halusimme törmätä / elämään kuin seinään”, Sinnemäki arvioi nyt, ja kehaisee: ”Meidän jalanjäljissämme on / murskautuneita avioliittoja / siinä missä Helsingin kaduilla keväisin / hiekotushiekkaa.”

Ystävätär-aiheisissa runoissa Ultra Bra -piiri on vanhentunut. Kahvi tuoksuu, ”kiinteäposkinen vauva” siirtyy kaverittarien sylistä toiseen: ”Eläkkeellä lähden heidän kanssaan risteilylle.”

Sinnemäen kotipaikkarunous on ”Aleksis Kiven katu on maailman kaunein katu” -tyyppistä. ”Aina iltaisin lahti on kaunis / mutta myös aamuisin se on”, hän kirjoittaa Töölönlahdesta.

Juuri tällaista kivaa höttöä vastaan Väinö Kirstinä hyökkäsi Arvostelmassaan: ”Kesällä minusta on mukavaa. / Talvella minusta on mukavaa. / Syksyllä minusta on mukavaa...”

Tytär ja isä

Anni Sinnemäki on aina osannut kirjoittaa henkilökohtaisesta yleispätevää. Se oli hänen Ultra Bra -lyriikoidenkin ja sitä kautta pitkälti koko yhtyeen suosion syy.

Aleksis Kiven kadun koskettavimpia on runosarja isän ja tyttären suhteesta. ”En ole koskaan tuntenut / kaipuuta Jumalaa kohtaan / onhan isä aina / rakastanut minua”, kuuluvat lopetussäkeet.

Kuinka 70-luvulla syntyneet raivasivat oman kolon suurten ikäluokkien rakentamaan maailmaan, se on pohjavirtauksena niin Aleksis Kiven kadussa kuin vaikka Laura Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun -romaanissa. Näkyvimmin Sinnemäki kirjoittaa teemaa auki 1973-runossa, jossa Timo K. Mukka roikkuu ristillä Hymyssä, öljybarreli maksaa yli neljäkymmentä dollaria ja runominä katselee synnytyssairaalan häikäiseviä valoja.

Paikka maailmasta löytyy, niin myös oma ääni. ”Jos kansallistat öljyvarat / tee se niin ettei kukaan / joudu häkkiin veropetoksesta”, ironisoi Ohjeita nuorelle naiselle -runo aiempien sukupolvien opetusrunojen maailmaa.