Petolintukirjojen aatelia

Muuttohaukkaa ei pitele taivaalla kukaan. Kuva: Jorma Luhta, kirjasta Muuttohaukka

Jorma Luhta: Muuttohaukka – taivaanjumala (Maahenki 2007, 168 s)
Dick Forsman: Petolinnut (Otava 2007, 144 s)

Luontokuvien osalta digitaalisuus on muuttanut kaikkein eniten lintukuvia. Megapikseleissä riittää eikä kohinakaan ole enää suuri ongelma edes harrastajatason järjestelmäkameroissa. Näin kuvia on helpompi ottaa, ja lopputulos on teknisesti usein parempi kuin vaikkapa vuosikymmen aikaisemmin.

Lintukuvien lähes räjähdysmäisen kasvun huomaa helposti internetiä selatessa. Esimerkiksi muuttohaukasta kuvia löytyy läjäpäin, mutta varsinaisia tilannekuvia on vähemmän eikä taiteellinen tasokaan ole kovin kummoinen.

Luontokirjojen tekijöiden kannalta internet ei siis ainakaan toistaiseksi ole kovin suuri uhka ja hyvä niin, sillä luontokuva on omimmillaan joko kirjaan painettuna tai näyttelyssä.

Pitkän linjan luontokuvaajan Jorman Luhdan uusin teos Muuttohaukka – taivaanjumala on kuvallisesti ja teknisesti erittäin korkeatasoinen. Luhta on saanut kuvattua esimerkiksi siivet supussa syöksyvän linnun, mikä ei todellakaan ole jokapäiväistä kuvattavaa. Kun muuttohaukka syöksyy alaspäin parhaimmillaan yli 300 kilometriä tunnissa, kuvaajalle tulee kiire. Toisaalta Luhdalta löytyy myös humoristisia sävyjä esittävä kuva, jossa västäräkki on syöksymässä muuttohaukkaa kohti.

Yksittäisen hyvän kuvan voi saada otettua sattumalta ja hyvällä onnella, mutta kokonaisen kirjan tekeminen ei onnistu ilman pitkäjänteistä työtä, varsinkin kun pääosassa on yksi ainoa lintu. Toki Luhta on kuvannut muuttohaukan elinympäristöä eli pohjoisia soita ja niiden eläimistöä laajemminkin, mutta Muuttohaukka – taivaanjumala ei olisi niin monipuolinen ja tasokas ilman jumalatonta työtä.

Kirjan tekstiosuuksista ei käy ilmi, kuinka monta tuhatta kilometriä Luhta on vuosien 1972–2007 välillä soita tarponut kuviaan varten, mutta paljon hän on liikkunut, välillä kymmenien kilometrien päässä lähimmistä teistä. Luhta on elänyt suolla välillä viikkokausia, mikä kertoo ainakin paneutumisesta aiheeseen.

Teksteissä Luhta kertoo tutun tarinan eli muuttohaukan kannanromahtamisen syyt. Tekstin pääpaino on kuitenkin Luhdan henkilökohtaisissa pohdiskeluissa ja kokemusten kuvaamisessa. Teksti on sympaattista, mutta kuvien tasolle se ei nouse.

Yleistajuisesti
petolinnuista

Suomen Mister Petolintuguru Dick Forsman on tunnetaan lintuharrastajapiireissä muun muassa mainion, englanninkielisen The Raptors of Europe and the Middle East -petolinturaamatun tekijänä. Jos joku odotti, että Forsmanin Petolinnut-teos olisi määritysoppaan supistettu suomenkielinen versio, pettymys on varmaan suuri.

Itse asiassa yleistajuisen, vähän tekstiä ja enemmän kuvia sisältävän teoksen kohderyhmää on vaikea hahmottaa. Ehkä kirja käy esimerkiksi nuorelle, lintuharrastustaan juuri aloittavalle nuorelle. Kuviensa ansiosta Petolinnut toimii myös lahjakirjana.

Kirjassa Forsman käy lyhyesti läpi, mitä petolinnut ovat, millaiset aistit niillä on, miten ne vaihtavat höyhenpukuaan, miten ne saalistavat ja miten pesivät. Maailmassa on Forsmanin mukaan 340 petolintulajia, mutta tekstin vähäisyydestä johtuen kirjassa raapaistaan lähinnä petolintujen yhtäläisyyksiä ja toisaalta erovaisuuksia.

Kirjassa ei nimetä edes kaikkia Suomessa pesiviä tai tavattuja petolintuja, joten tiedollinen aines jää hyvin vähäiseksi. Tämä on toki ollut tekijältä tietoinen ratkaisu, koska määritysoppaita riittää kaikentasoisille harrastajille.

Silti olisi ollut kiinnostavaa, jos Forsman olisi kirjassa keskittynyt enemmän esimerkiksi Suomessa tavattavien petolintujen elämään ja tapoihin, sillä tietoa hänellä aiheesta toki riittää.

Kimmo Nevalainen