Pitkä, kaunis kaari

RUNOJA VUODESTA -56 Pertti Nieminen täyttää kesäkuun 29. päivänä 80 vuotta. Juhlavuotta markkeeraa Martti Anhavan Niemisen runotuotannosta tekemä valikoima.

SUONNA KONONEN

RUNOT

Pertti Nieminen

Näen syksyssä kevään – Runoja kuudelta vuosikymmeneltä

Otava 2009, 558 s.

Kun kuudella vuosikymmenellä kirjoja julkaisseelta ilmestyy kootut tai valitut, kannattaa hiljentyä hetkeksi. Tähdenlentojen ja pikajulkisuuden nykykulttuurissa pitkät kaaret käyvät harvinaisiksi.

Vaikka tekijöiltä ei puuttuisi julkaisuintoa, tuijottavat kustannusyhtiötkin – niin kirja- kuin musiikkipuolella – yhä useammin myyntilukuihin. Tulos tai ulos!

Pertti Nieminen on kuulunut aina niihin kirjailijoihin, jotka antavat pikemminkin teosten kuin kasvojensa puhua puolestaan. Lausuntoautomaatti-, julkkistyrkky- ja kodinesittelijäkirjailijat ovat olleet erikseen.

Nieminen on syntynyt 1929. Kesäkuussa hän voisi viettää 80-vuotisjuhlia.

Suomalaisessa runoudessa Pertti Nieminen on keskeisiä niin sanottuja modernistisia, anhavalaisia hahmoja. Hän on niitä, jotka etujoukoissa alkoivat pelkistää ja ujuttaa itäistä niukkuuden estetiikkaa suomalaiseen sodanjälkeiseen lyriikkaan.

Nieminen on kääntänyt paljon kiinasta. Hän on vaikuttanut suomalaiseen runouteen myös siittämällä aktiivisesti runoilevan pojan, Kai Niemisen.

Leppoistuminen

Näen syksyssä kevään -valikoima Pertti Niemisen kuuden vuosikymmenen runoista on Martti Anhavan tekemä. Runoilijan suuret linjat näkyvät lopputuloksessa selvästi.

Ensikokoelma Kivikauden (1956) runoissa puhuu vielä selvästi nuori mies. Luonteenlaatua läpäisee jo luontomystiikan kaipuu. Kiina-aiheet tulevat mukaan toiseen kokoelmaan Uurna (1958).

Keski-ikäistyminen, vakiintuminen ja leppoistuminen näkyvät Silmissä maailman maisemat -kokoelmassa (1964). Mukana alkaa olla perhe-, lapsi- ja sikariaiheisia runoja, joista Nieminen monesti muistetaan.

Tuotantoa läpäisevä teema on myös musiikkiharrastus, joka alkaa inspiroida runoja vuoden 1968 teokseen Rautaportista tulevat etelätuuli ja pohjoistuuli ja vihassa kaikki tuulet.

”Muusikkoja täytyy sietää musiikin takia”, kuuluu hilpeän aforistinen tokaisu.

Ajan hovinarri

Pertti Niemistä voisi vakioteemojen puolesta syyttää eskapistiksi. Vuosikymmeninä, jolloin runo otti monesti kantaa, oli Nieminen avoimen humoristisesti keskiluokkainen, kuten runossa vuodelta 1979:

”Tässä minä istun ja marisen, / tuoli narisee, viini lopussa, / viimeinen tupakka palaa / ja huomisella vielä omat huolensa.”

Nautintoaineiden ja perhe-elämän kurimuksessa Nieminen on tehnyt yhteiskunnallisiakin havaintoja. Yllättävän äkeästi runo saattaa muistuttaa: ”Eivät Kristusta vaatineet ristille ateistit.”

Tai:

”Nekin, jotka parastaikaa rakentavat maailmasta helvettiä / lapsilleen ja lastensa lapsille neljänteen ja viidenteen polveen, / nekin kuolevat pois, haisevat hetken, muuttuvat mullaksi / ja ovat ainoan kertansa maailmalle hyödyksi.”

Yhteenveto runoilijoiden roolista on apea:

”Ajan hovinarrejahan me olemme: / meidän sallitaan puhua juttuja, / joille sopii nauraa.”

Läntinen rinne

80-luvun runoissa Pertti Niemisen runojen minä syventyi yhä tarkemmin luonnon ja tähtitaivaan tarkkailuun. Omasta puutarhasta, ”läntisestä rinteestä” tuli tärkeä runomiljöö, runoilijan oma symbolimetsä.

Tammen alle ilmestyy temmeltämään myös seuraava sukupolvi. Lapsenlapsirunot, joiden teko Niemisellä on jatkunut 2000-luvulle saakka, ovat fantastisia. Maura- ja Larisa -tyttöjen kasvaminen on hienovaraisesti havainnoitu runoihin.

Nuorten muusien vaihtuminen lastenlasten suukotteluun synnyttää myös kipuilua. Valikoiman vanhenemisesta kertovien runojen kärkeen kuuluu Rommia kuluu yö yöltä entistä enemmän vuodelta 1989.

Kun isoisän liikkuminen muuttuu hankalaksi, on rinnetontilta, useampikerroksisesta omakotitalosta 2000-luvulla muutettava yhden kerroksen taloon. Luopumisen tunnot ovat riveillä konkreettisia.

”Puolen aarin pihallekin” mahtuu kuitenkin omenapuu, joka kasvattaa kuusi omenaa.

”Viimeistään silloin, / kun tajuaa, / että kaikki on jo takana, / vaikka kevät vihertää heleänä”

Se, että tuosta runosta puuttuu viimeinen piste, ei voi olla huolimattomuutta.

Kirjoittamisen projekti jää kesken. Viimeinen piste jää laittamatta.