Porua manipulaatiosta

Markku Turunen: Nokikkain – Hannu Hautalan elämä (Otava 2007, 252 s.)

Hannu Hautala on – jos ei kaunein – niin ainakin tunnetuin ja menestyksessä mitattuna myös suurin suomalainen luontovalokuvaaja. Hautala on ollut niin monessa mukana, että hän on eittämättä oman henkilökuvansa ansainnut.

Muutama vuosi takaperin Hautala pyysi kirjailija Markku Turusta kirjoittamaan itsestään kirjan, ja lopputuloksena syntyi Nokikkain – Hannu Hautalan elämä, jossa käydään läpi Hautalan elämän ja kuvaamisen päävaiheet, osa tarkemmin, osa maininnalla.

Turunen on lähtenyt liikkeelle kuin paraskin nykyajan salapoliisi. Hän tuo koko kirjan ajan esille, kuinka hän on kirjoittajana ja totuuden etsijänä mukana kirjan teossa. Kirjailija matkustaa milloin minnekin, milloin ketäkin tapaamaan. Turunen on haastatellut kirjaan kiitettävän määrän ihmisiä, mutta lukijaa ei välttämättä kovin paljon kiinnosta, tapaako hän haastateltavan tämän kotona, kesämökillä vai Sanomatalon kuppilassa. No, joka tapauksessa kirjailija on nämä asiat nähnyt maininnan arvoiseksi.

Teoksen kokonaisuuden kannalta hankalampaa on ajoittainen sen sekavuus. Paikoin Turunen poukkoilee tekstissään liikaa ajasta ja paikasta toiseen ja toistaa asioita, jotka hän on jo kerran kertonut. Lisäksi hän viittaa tekstissä asioihin, joista ei ole vielä kertonut.

Hautalan ja hänen vaimonsa Irman yhteiselämästä Turunen kertoo niukasti.

Loppumaton
luonnonvara

Hautala on tähänastisessa elämässään ennättänyt paljon, eittämättä ahkeruudellaan ja sinnikkyydellään. Nämä asiat Turunen kertoo hyvin.

Kun saa aikaan paljon, saa tahtomattaan aikaan myös kateutta. Vuosikymmenien aikana Hautalaa ovat nokitelleet niin lehtikuvaajat kuin luontokuvaajatkin. Lehtikuvaajia närästi aikoinaan, kun Hautalan ottama kuva parittelevista kotkista valittiin Vuoden lehtikuvaksi. Luontokuvaajien joukko taas suivaantui Hautalan muokkaamista – tai tarkasti ottaen muokkauttamista – kuvista Luontohetkiä-kirjaansa. Itse Hautala ei kuvia käsitellyt, sen tekivät kirjanpainon ammattilaiset Hautalan toiveiden mukaan.

Hautalan synti oli, ettei hän kirjassa maininnut viiden kuvan olleen manipuloituja. Seurannutta revohkaa Turunen nimittää manipulaatiosodaksi. Lopullista totuutta siitä, kuinka väärin Hautala teki, ei löydy. Turunen tosin tuntuu haluavan sanoa, ettei Hautala kovin syntinen asiassa ollut, jos ensinkään.

Turusen mielestä keskustelu kuvankäsittelystä piti käydä, vaikka se tulehduttikin monien kuvaajien välejä. Huvittavaa on, Jormaa Luhtaa siteeraten, että Hautalasta tuli julkisuudessa digitaalisen kuvankäsittelyn esikuva, vaikka hän ei tietokoneista ymmärrä mitään.

Hannu Hautalan rehevä renessanssiruhtinaan persoona tulee kirjassa hyvin esille, kuten myös Hautalan supliikkitaidot ja vieraanvaraisuus. Hannu Hautala on sydämellinen ihminen, sen tietää jokainen, joka on hänen kanssaan ollut tekemisissä.

Kimmo Nevalainen