Sarkastisen huumorin täyttämä kuvaus työelämästä

Juhani Känkänen: Kilttipakko (Teos 2007. 349 s.)

”Ihmisen työura on kuin juoksisi järveen: alkumatka menee vauhdilla, mutta kohta alkaa askel jo painaa ja vastus kasvaa.” Noin sattuvasti kuvaa globalisaation rassaaman ihmisen kamppailua työelämän puserruksessa Juhani Känkänen (s. 1966) toisessa romaanissaan Kilttipakko. Kirjailija sai esikoisteoksestaan Toivon mukaan vuonna 2005 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, eikä suotta, sen vahvistaa tämänvuotinen sarkastisen huumorin ryydittämä työelämän kuvaus.

Kirjan keskushenkilö on vähän kuin vahingossa saanut nimekseen Jean. Varsinainen surullisen hahmon ritari, joka tuntuu aina taistelevan tuulimyllyjä vastaan. Hänen Usko-isänsä on opettanut omalla esimerkillään pojalleen, ettei saa lannistua, vaikka maailma kuinka mätkisi päin naamaa. Monen sorttisten työtehtävien kautta Jean Halla viimein päätyy vanhoilla päivillään Turva Oy:n myyntimieheksi ja toteaa kyynisesti: ”Siinä missä kitaransoittajalla kovenevat sormenpäät ja lapiomiehellä kämmenet, känsittyy myyntimiehen sielu”.

Känkäsen romaanissa vilahtelee toinen toistaan erikoisempia tyyppejä. Heidät kirjailija saa romaaninsa sivuilla elämään ja toimimaan niin, että lukija tuntee uppoutuneensa mukaan tapahtumien kulkuun. Kirjan loppupuolella päästään seikkailemaan jopa trillerimäisiin tapahtumiin.

Romaanin nimi juontuu monikansallisen yhtiön tunteettomasta johtajasta O`Kilpatrikista, joka vääntyy meillä Kilttipakoksi. Globalisaation riepoteltavaksi joutuneet Turva Oy:n työntekijät lienevät vertauskuvallisesti tunteneet joutuneensa kuin väkipakolla puetuksi vieraaseen, suomalaista miestä nöyryyttävään asuun.

”Kauniiksi hoonattu uraputki muuttuu karstaiseksi pakoputkeksi, josta ihminen poistetaan niin kuin mikä tahansa fossiilisesta polttoaineesta syntynyt palojäte”. Taidatko tämän päivän työelämää enää rankemmin ja sattuvammin kuvata?

Pertti Ehrnrooth