Terävän runon kuvittaja

Charles Simic: Ääni aamulla kello kolme (Suom. Timo Hännikäinen ja Aki Salmela. WSOY & NVL 2008, 83 s.)

Julkaisusarja Maailman runo on käytännössä vuosittain vastannut parhaan tai vähintäänkin kiinnostavimpien joukkoon kuuluvan runokäännöksen ilmestymisestä. Jugoslaviassa syntyneen mutta Yhdysvalloissa kasvaneen ja vaikuttavan Charles Simicin (s. 1938) kokoelma ei ole poikkeus – harvoin pääsee nauttimaan näin omituisista kuvista, jotka ohittavat vaivatta arkitajunnan esteet.

Alkuaan Ducaniksi ristityn runoilijan ensimmäinen lapsuusmuisto liittyy Belgradin pommituksiin. Jugoslavian vaiheet sodassa ja sen jälkeen ovat varmasti olleet omiaan ruokkimaan kirjailijan outoja näkyjä, joista ei puutu synkkiä sävyjä. Surrealistisesti etenevä kuvien virta pysähtyy toisinaan teurastajan veriseen esiliinaan, toisinaan kirjailija kyselee runossaan ihmisen ”suosikkimustaa-aukkoa”. Monitahoisuudessaan tylyimpiin kuviin kuuluu erään runon avaava ”Pinkkiposkinen Jeesus / nastoilla kiinni seinässä / kylmän kaasulieden yläpuolella”. Synkkyys on silti vain yksi ulottuvuus teksteissä, joiden huumori on älyllistä, paljastavaa ja tehokasta. Kafkan kerrotaan nauraneen esittäessään tekstejään yleisölle, Simicin voi uskoa vähintään hymyilevän kiitettyjä tekstejään kirjoittaessaan. Joskus omituisuus tahtoo pyrskähtää äänekkääksi nauruksi, kuten kirjoittajan tyylistä irralleen pyrkivä säe ”Unettoman aivot ovat kilin-kolin-vaunut”.

Näitä runoja ei voi selittää puhki, eikä kirjailijakaan tunnu odottavan kaikkien rivien aukenemista. Hän kokoaa kuvia, jotka sekoittuvat toisiinsa ja jokaisen lukijan omiin kokemuksiin. Tämä on lukijan sielun ruokaa, joka muuttaa hänen maailmaansa.

Suomennos noudattaa hienosti Simicin vähän viileää, asiallisen selittelemätöntä linjaa. Runot toimivat kuvilla, eivät poeettisen kielen keinoin, joten Hännikäinen ja Salmela ovat löytäneet kiitollisen ja kiinnostavan runoilijan käännettäväkseen.

Mikko Nortela