Vääräleukainen vaatekaappi

Kaarina Valoaalto: Avantgarderob ja muuta irtaimistoa (Tammi 2008. 224 s.)

Vaikka Kaarina Valoaallon Avantgarderobin fyysiset mittasuhteet ovat vaatimattomat, sen kansien väliin mahtuu kuhisevan runsas mielenmaisema. Epäsuhdalle ei ole muuta selitystä kuin silmänkääntötemppu: kirja on valepohjalla varustettu taikurinlaatikko.

Valoaallon aiempi tuotanto piirtää suomalaiseen kirjallisuuteen omannäköisensä marginaalin. Avantgarderobin eläin- ja tyylilajirajat ylittävä henkilögalleria on kierrepalloja väärällään: monomaanisten, päiväkahvineuroottisten ja toteemieläinrakkaitten ihmisolentojen rinnalla jolkuttelee omapäisten ja vaativien lemmikkien kirjava kavalkadi.

Osa joukosta on raha-, rakkaus- ja ikävuosihuolineen tavallisen tuntuista sakkia, mutta tämän käsittelyn myötä tavallisuuskaan ei ole enää sama vanha pakkopaita. Pannumyssy päässä kulkeva mummo, kotieläintarhaa kartuttava ukkomies, aviokriisiä poteva lesbopari – Valoaalto pingottaa kaikkien elämänkaaret yhtäläisen tiukalle, paikoin jopa tiukoille.

Samalla räväkänhellä ote muistuttaa, ettei tasa-arvo ole tasapäisyyttä. Ihmiset, jotka nauttivat ”ihmissuhteista valmisannoksina, tyyliin hyvä sängyssä, parketilla, salongissa, työmaalla” ovat vain unohtaneet, että oleminen on kulmikasta. Niillekin menijöille ja tekijöille, jotka eivät ole ”kuin pykivää raakalautaa”.

Avantgarderobin kielen pauloihin on helppo joutua. Valoaallon kirja on kiperä ja kirpeä katsaus kansakunnan kaappiin, jonka elämää ja menoa tursuvista uumenista ei äkkiväärää roipetta ja relettä uuvu.

Hannu Poutiainen