EU:ssa maltettava olla mestaroimatta

EU-maat löysivät tiistaiyönä yhteisymmärryksen yli neljä vuotta kiistellystä työaikadirektiivistä. Jäsenmaiden ministerit päätyivät sopuun yli 48 tunnin työviikkojen sallimisesta tarvittaessa. Joillain erityisaloilla sallitaan työnantajan ja työntekijän erillisellä sopimuksella jopa 65 tunnin työviikot.

Lopullisen päätöksen asiassa tekee Euroopan parlamentti, mutta ei sovi epäillä, etteikö ministereiden linjausta kunnioiteta myös Brysselin suuressa salissa. Täkynä sopimuksen hyväksymiselle ovat vuokratyöntekijöille saatavat lisäoikeudet: vuokratyövoimalle taataan jo ensimmäisestä työpäivästä alkaen samat työehdot kuin muulle, ilman välittäjäyhtiötä palkatulle työvoimalle.

Linjaus on voitto erityisesti Britannialle, joka on alusta alkaen harannut vastaan työaikakaton määrittelemistä. Valtaosa jäsenmaista olisi halunnut poistaa brittimallin maksimityöajan ylittämisestä erikseen sopimalla. Nyt se on siis jatkossakin mahdollista.

Myös työministeri Tarja Cronberg (vihr.) saattoi eilen hykerrellä tyytyväisyyttään EU-maiden päätökseen. Sillä ratkaistaan Suomelle tärkeä lääkäreiden työaikakysymys.

EY-tuomioistuin on pitänyt tähän saakka laittomana Suomen käytäntöä, jossa lääkäreiden päivystystyötä ei kokonaisuudessaan lasketa työaikaan, vaikka siitä koko ajalta palkkaa maksetaankin. Nyt tämä suomalainen malli hyväksytään ja sairaaloissa voidaan jatkaa nykykäytäntöä.

Ylipäänsä on hyvä, että työaikadirektiivin määrittelyssä hyväksytään maakohtaiset erot. Työmarkkinat ja työehtosopimusjärjestelmät ovat eri maissa niin erilaiset ja työelämän lainsäädännön kehittämisessä on edetty niin eritahtisesti, että EU:n on turha lähteä mestaroimaan asiassa.

Direktiivi ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, että Suomeen oltaisiin tuomassa brittimallia ylipitkistä työviikoista. Se ei ole tarpeenkaan. Sen sijaan tarpeen on ylipäänsä lisätä työmarkkinoiden joustavuutta, myös EU:n lainsäädännössä, ja joustavuuteen kuuluu myös eri maissa omaksuttujen ja niiden työmarkkinaosapuolien sopimien sovellusten hyväksyminen.

Tämä pätee kaikkeen EU-lainsäädäntöön. EU ei voi saavuttaa kansalaisten hyväksyntää, jos sen päätöksissä ei oteta huomioon jäsenmaiden keskinäisiä eroavuuksia. Pohjoismaalaisittain on esimerkiksi kestämätöntä edes ajatella sellaista yhteistä avioerolakia, joka pakottaisi avioero-oikeudenkäynneissä vaadittavan näyttöä puolison uskottomuudesta.

Tällaista lakia EU:n katolisissa maissa vaaditaan, mutta avioerokäytäntöjen poiketessa suuresti eri jäsenmaissa EU:n oikeusministerit päättivät viime perjantaina ottaa vielä tuumaustauon sen valmistelussa. Toivottavasti työaikadirektiivin linjaus ohjastaa myös tätä pohdintaa.