Artikkeli |

Kolmen kilpa tiivistymässä


Kolmen suurimman puolueen kannatusosuudet ja keskinäinen järjestys näyttävät vakiintuneen. Näin voi päätellä Helsingin Sanomien (6.12.) Suomen Gallupilla teettämästä kyselystä. Sen mukaan kokoomus jatkaa suurimpana 23,2 prosentilla, kun taas SDP:tä äänestäisi 20,5 ja keskustaa tasan 20 prosenttia kansalaisista.

Koska kunkin kolmen suurimman puolueen kannatus on noussut kuukautta aiemmasta mittauksesta puolisen prosenttiyksikköä, viittaa se tiukkenevaan kilpaan suurimman puolueen asemasta. Kaikkien kolmen ollessa taas yli psykologisesti merkittävän 20 prosentin rajapaalun ei enää ole kirkossa kuulutettua, että kokoomuksen etumatka kestää vaaleihin saakka.

Kyselyn mukaan puolueiden kannatusosuudet ovat ylipäänsä palaamassa aiemmin varsin vakiintuneilta vaikuttaneille tasoilleen. Perussuomalaiset ovat 7,5 prosentin kannatuksellaan taas 8,7 prosentin kannatuksen saanutta vasemmistoliittoa pienempi puolue. Tämä viittaa siihen, että perussuomalaisten kannatuksen katto on nähty ja että sen puheenjohtajan Timo Soinin loikka EU-parlamenttiin vieroksuttaa puolueen äänestäjiä.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Muut osaston uutisotsikot