Liput liehuvat tänään saloissa lapsen oikeuksien päivän kunniaksi. Valtioita oikeudellisesti sitova lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin 20 vuotta sitten YK:n yleiskokouksessa. Sopimusta edelsi 50 vuotta sitten hyväksytty lapsen oikeuksien julistus.
Lapsella on oikeus saada suojelua ja turvaa ja tulla kohdelluksi tasa-arvoisena. Juhlavuonna korostetaan erityisesti lasten oikeutta osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi.
Lapsen oikeuksien sopimuksen ovat jättäneet ratifioimatta vain Yhdysvallat ja Somalia. Somaliasta on puuttunut hallitus, joka olisi pystynyt ratifioimaan sopimuksen, ja Yhdysvaltojen lainsäädäntö nuorisorikollisten kohtelusta ja lapsen tuomitsemisesta elinikäiseen vankeuteen poikkeaa lapsen oikeuksien sopimuksesta. Vaikka lähes kaikki maailman valtiot ovat sopimuksen takana, sadat miljoonat lapset tänäkin päivänä odottavat oikeuksiensa toteutumista.
Suomikaan ei ole puhtoinen sopimuksen noudattamisessa. YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan lapsen etu ymmärretään liian kapeasti, eikä sitä huomioida kaikessa päätöksenteossa. Unicefin entisen pääsihteerin J.P. Grantin sanoin ”lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus”. Aikuisten velvollisuus on siis joka päivä huolehtia siitä, että lapsen oikeudet toteutuvat.