Poliisin valtakunnallisen turvallisuustutkimuksen mukaan Pohjois-Karjala koetaan hieman muuta maata turvallisemmaksi asuinseuduksi. Tulos on merkittävä, sillä 1 701 vastaajasta yli 88 prosenttia koki oman asuinalueensa turvalliseksi tai melko turvalliseksi.
Tutkimuksen mukaan myös kuntien taajama-alueita pidetään Pohjois-Karjalassa muuta maata turvallisempina ja turvallisuus on jopa parantunut edelliseen kolmen vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna. Muun muassa Joensuussa kaupunkikeskustan kokee turvalliseksi viikonloppuiltaisinkin liki 70 prosenttia vastanneista, kun edellisessä tutkimuksessa näin koki 65 prosenttia vastaajista. Kolmessa vuodessa Joensuun keskusta on muuttunut melkoisesti liikerakentamisen ja Taitokorttelin kehittämisen myötä. Keskustaan on onnistuneesti luotu kaupunkimaista viihtyisyyttä, mikä lisännee myös turvallisuuden tunnetta.
Heinäkuinen uutinen Ilomantsista Suomen vaarallisimpana paikkakuntana ei siis kerro koko kuvaa Pohjois-Karjalasta. Ilomantsi nousi vaarallisimmaksi paikkakunnaksi henkirikosten määrällä suhteessa asukaslukuun mitattuna. Rikokset keskittyvät kuitenkin syrjäytyneisiin miesporukoihin, joten satunnaisen rikoksen uhriksi joutuminen on yhä harvinaista.