Artikkeli | | Päivitetty

Maassa maan tavalla


Saksan toiseksi suurin kauppaketju Lidl rantautui Suomeen seitsemän vuotta sitten. Kauppaketju toi mukanaan saksalaiset kauppatavat suomalaiseen kulttuuriin. Näihin kuuluivat muun muassa suomalaisille oudot, pienet kassapöydät, joilla ei mahtunut pakkaamaan ostoksia kasseihin, sekä mahdollisuus maksaa vain käteisellä tai pankkikortilla. Kauppaketjua pidettiin myös

varsin sulkeutuneena julkisuuden suhteen.

Nyt Lidl on muuttamassa kauppakulttuuriaan suomalaisemmaksi uusimalla muun muassa kassapöydät suomalaisen käytännön mukaisesti suuriksi pöydiksi. Kauppaketju hyväksyy myös luottokortit. Lisäksi kaupan valikoimissa suomalaisten tuotteiden osuus on kasvanut. Suomalaiseen kulttuuriin sopeutumisesta kertoo myös se, että Lidlin Suomen toimitusjohtaja Antti Tiitola kertoi kauppaketjun uusista tuulista haastattelussaan (Karjalainen 11.8.).

Saksalainen kauppaketju on lopulta oppinut, että maassa maan tavalla. On helpompi muuttaa omaa kulttuuriaan maan kulttuurin mukaiseksi kuin muuttaa koko kulttuuria.

Saksalaisen kauppaketjun tulo Suomen markkinoille on sinänsä ollut hyvä asia. Kuluttajan kannalta se on merkinnyt suurempaa valinnanvaraa ja kovempaa hintakilpailua. Kauppaketju toi tullessaan kuluttajien ulottuville myös uusia tuotemerkkejä.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Muut osaston uutisotsikot