Artikkeli | | Päivitetty

Monikielisyys turvattava


Koululaisten kielitaito on yksipuolistumassa, mistä esimerkkinä on poikien huono ruotsin kielen taito (Karjalainen, 25.11.). Suomen toisen virallisen kielen ruotsin alamäki alkoi, kun kielen pakollisuus ylioppilaskirjoituksissa poistui vuonna 2004. Pian tämän jälkeen havahduttiin siihen, että muun muassa yliopisto-opiskelijoilla on vaikeuksia suoriutua ruotsin kielestä, mikä on pakollinen osa tutkintoa ja antaa pätevyyden ns. virkamiesruotsiin.

Keskusteluissa ruotsin asema pakollisena kouluaineena usein kyseenalaistetaan, ja sen sijalle haluttaisiin muita kieliä. Keskustelussa harvoin muistetaan, että monet lukevat ruotsia B-kielenä englannin ollessa A-kieli. A-kielenä voisi olla myös vaikkapa venäjä, mutta alakouluissa ei juurikaan ole resursseja opettaa useita eri kieliä.

Ruotsin opiskelu alkaa yleensä 7. luokalla. Peruskoulun voikin taaplata läpi kahdella vieraalla kielellä, sillä kolmas on jo valinnainen. Sen sijaan, että Suomessa kiistellään siitä, voisiko ruotsin korvata jollakin muulla kielellä, pitäisi kannustaa monipuoliseen kielten opiskeluun. A- ja B-kielen lisäksi peruskoululaisen kielivalikoimassa pitäisi olla myös C-kieli, sillä monipuolinen kielitaito on rikkaus kansainvälistyvässä ympäristössämme.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Muut osaston uutisotsikot