Talouskurimus koettelee yhä sekä kuntataloutta, yrityksiä että etenkin työpaikkansa menettäneitä. Pääministeri Matti Vanhanenkin (kesk.) ennakoi Kesärannan lehdistötilaisuudessa ankeata talvea.
Onneksi tulevaisuudenusko ei suomalaisilla kuitenkaan horju. Yksi esimerkki lujasta luottamuksesta tulevaisuuteen on viime viikonloppuna päättyneiden Valkeakosken asuntomessujen yleisömäärä. 144 000 kävijää ylitti järjestäjän Suomen asuntomessujen odotukset. Määrä on myös suurempi kuin viime kesän asuntomessuilla Vaasassa; tuolloin talouskin puhalteli vielä myötätuuleen.
Asuntomessuilta haetaan ideoita kodin sisustamiseen, remontoitiin tai uuden rakentamiseen. Asumis-unelmien toteuttaminen on taantumankin aikana mahdollista korkotason pysyessä alhaalla. Unelmien toteuttaminen on myös toivottavaa talouden viriämisen kannalta.
Valkeakosken asuntomessut onnistuivat todennäköisesti myös siksi, että ökyrakentamisen sijaan esiteltiin ns. normaalituloisten saatavilla olevia asuntoja.
Ensi kesänä asuntomessut ovat Joensuun naapurikaupungissa Kuopiossa. Toivottavasti Kuopion Saaristokaupunkiin nousee koteja, jotka budjeteiltaan ja ratkaisultaan toimivat malleina mahdollisimman monelle kodin rakentajalle.