Savolainen
Sanoiko Jeesus joskus opetuslapsilleen näin:
– Pojat, tänään vaellamme erämaahan. Louhimme kuokalla uraania, muovisankollinen per jäpikkä. Pistetään illalla ydinvoimala tulille.
Ei sanonut.
Kuopion hiippakunnan piispa Wille Riekkinen tietää pomonsa kannan uraaninlouhintaan. Enon seurakunnan organisoimassa ydinvoiman vastaisessa tapahtumassa piispa kertoi näin:
– Luulen nimittäin, että jos Jeesus ihmishahmossa asuisi nyt keskellämme, hän olisi tukka putkella saarnaamassa puhtaan luonnon ja ihmisarvoisen elinympäristön puolesta huolimatta siitä, että ahneuksissamme me ehkä luulottelemme onnen ja autuuden löytyvän niistä roposista, jotka uraanikaivostoiminta tälle seudulle toisi.
Pohjois-Karjalassakin olemme nyt perimmäisten kysymysten äärellä.
Haluammeko menehtyä uraanisäteilyyn vai haluammeko mieluummin heittää henkemme ilmastonmuutoksen aiheuttamiin hirmumyrskyihin, tulviin, trombeihin, aurinkovoiteen yliannostukseen ja muihin vitsauksiin?
Ydinvoiman käyttö hidastaisi ilmastonmuutosta ja siirtäisi maailmanloppua, mutta ydinvoima tarvitsee uraania, joka puolestaan tappaa niin talossa, puutarhassa kuin seurakunnassakin.
On tämä vaikeaa. Mielellään uskoisi piispaa, varsinkin kun mies on umpisavolainen.
Täytyypä vielä kysyä asiantuntijalta.
Eläkkeellä oleva kaivosjohtaja, 97 vuotta:
– Uraaniko vaarallista. Eihän nyt toki. Minä olen ollut 50 vuotta uraanin kanssa tekemissä enkä päivääkään ole sairastellut lapsuuden sikotaudista selvittyäni. Joka aamu pistän kaurapuuroon voisilmän jatkeeksi lusikallisen lauhdevettä, se pitää ajatukset kirkkaina ja silmät säteilevinä. Kautta aikojen piispat ovat pelotelleet ihmisiä, että saisivat sunnuntaisin kirkot täyteen.
– Ja uraaniko muka ympäristöhaitta? Kaikkea vielä. Tiehallinto on ystävällisesti ripotellut jätteidenkeräyspisteitä maantien pientareille muutaman kilometrin välein. Ydinjätesäkin nakkaaminen vihreään sekajätelaatikkoon on helppoa ja vaivatonta. Säkin suu tietysti pitää muistaa sitoa kunnolla, huomauttaa vireä eläkeläinen.
Valitettavasti tapahtui virhe. Yritä uudelleen tai jatka etusivulle