Lauri Hovi
Lyhyttä lomamatkaa ajatellen Berliini on epäilemättä yksi Euroopan helpoimmin lähestyttävistä kaupungeista. Kaupungin koruton ja vaikuttava historia on tavallaan koko ajan läsnä arkkitehtuurissa sekä idän ja lännen eroissa. Viimeisten sadan vuoden aikana on tapahtunut paljon, mutta Berliinissä on paljon muutakin tekemistä kuin menneen ihmettely.
Eurooppalaisen urbaanin musiikin mekassa yksikään alle 30-vuotias ei voi kyllästyä. Usein Berliiniä luonnehditaan myös eurooppalaiseksi kulttuuri- ja tiedekeskittymäksi. Erittäin hyvällä syyllä voi siis sanoa, että jokaiselle löytyy jotain. Oopperataloja on kolme, teattereita ja erilaisia museoita löytyy useita satoja. Joka päivä tapahtuu jotain.
Yöelämän syke hämmentää Kiteen poikaa, mutta eipä Euroopan toiseksi suurimmalta kaupungilta vähempää voi odottaakaan. Erityisesti elektronisesta ja muusta kevyestä musiikista nauttiva ihminen saa Berliinistä paljon irti.
Pieniä, kunnolliseen musiikkiin vihkiytyneitä baareja ja yökerhoja löytyy helposti - samoin myös suurempia paikkoja. Esimerkiksi yökerho Q-Dorf koostuu 18 eri baarista ja neljästä diskosta. Kaupunkilehti Zittyn kotisivuilta (www.zitty.de) voi kätevästi tarkastaa haluttujen päivämäärien kulttuuri- ja musiikkitarjonnan.
Iltaa ei myöskään tarvitse koskaan lopettaa kesken, sillä monet baarit ovat auki aamuun asti. Kun hengenravintoa on saanut tarpeeksi, voi ruumiillisen nälkänsä sammuttaa vaikkapa hävyttömän halvalla ja makoisalla döner-kebap-annoksella tai perinteisellä currywurstilla.
Vaivattomasti soljuva ja nopeasti omaksuttava joukkoliikennejärjestelmä on yksi asia, joka tekee Berliinistä harvinaisen mukavan ja helpon kaupungin. Metroilla, maanpäällisillä junilla ja raitiovaunuilla tuntuu pääsevän joka paikkaan.
Yhdenlaisen kuvan kaupungista saa esimerkiksi ajamalla metrolla niin pitkälle itään kuin mahdollista. Silloin päätyy kaupungin laidalle ja Hönow'n metroasemalle, jossa kukot kiekuvat ja elämä näyttää jokseenkin leppoisalta.
Ensikertalaisen Berliinin-matkaajan kannattanee tutustua ainakin keskustan merkittävimpiin nähtävyyksiin. Brandenburgin portti on kaupungin tunnetuin symboli. Yli parisataa vuotta vanha portti on keskellä kaupunkia ja entisen muurilinjan kupeessa. Itä-Berliinin puoleisella rajavyöhykkeellä sijainnut portti avattiin 1989 ja nykyään se edustaa yhtenäisen Saksan mahtia.
Toinen kaikille tuttu rakennus on valtiopäivätalo, jonka kunnostustyöt saatiin taannoin valmiiksi. Valtiopäivätalo tuhoutui sodassa melko täydellisesti, mutta nykyään Saksan liittotasavallan parlamentti päättää siellä kansakunnan suunnasta. Valtiopäivätalolle kannattaa hankkiutua aamuvarhain, sillä jono on varsinkin sesonkiaikoina kovin pitkä. Harvempi haluaa käyttää lomamatkallaan tuntia jonottamiseen.
Sama jono-ongelma kannattaa muistaa myös Berliinin televisiotornin kohdalla. Torni on 368 metriä korkea, ja parin sadan metrin korkeudessa olevassa kahvilassa kelpaa siemailla sumpit ja katsella kaupunkia pyörivästä tornista. Torni on yksi kaupungin maamerkeistä, jonka perusteella voi tarpeen tullen myös suunnistaa.
Brandenburgin tornin lähellä on myös vaikuttava holokaustimuistomerkki. Se koostuu sadoista eri korkuisista kivipaaseista, joiden keskellä hiljaisuus ja kylmyys laittavat ajattelemaan Euroopan ja Saksan synkkää lähihistoriaa.