Lontoossa on kuin kotonaan

Miehistä hiusmuotia rastalla, parilla täydennettynä. KuvaT: Kaarina Kainulainen

Siisti parran olla pitää poliisin kypärän allakin.

Sairaala-apulainen Sr Lankasta, opiskelija Lontoosta.

Suomalaiselle maailmankansalaiselle Lontoo on paikka hengittää, japanilaisia asia epäilyttää.

Kaarina Kainulainen

Lontoossa ei ole roskiksia, eikä kenenkään kannata jättää laukkuaan hetkeksikään yksikseen. Metroasemilla varoitetaan tästä, hylätty laukku korjataan heti pois. Se on pommiuhka siinä, missä roskiskin.

Lontoossa kohdattavista maailman ristiriidoista huolimatta – vaiko juuri niistä johtuen, kaupungissa on kuin kotonaan, ihonväristä, iästä, asemasta tai vaikkapa muodinmukaisuudesta riippumatta.

Rääkkyläläiselle, Etelä-Afrikassa lähes puolet elämästään asuneelle Marja Hirvoselle Lontoo on paikka hengittää.

– Istun vaikka päivän puistonpenkillä ja katselen maailmanmenoa, Marja Hirvonen kertoo.

Kotona olostaan huolimatta hän löytää Lontoosta kerta toisensa jälkeen myös uutta.

– Se joka on on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään, siteeraa hän kirjailijan sanoja.

Mutta ensikertalaiselle meno näyttäytyy parhaiten kaduilla ja turistikohteissa kävelemällä, vaikkapa muodin läpi tutkailtuna.

Kippanaa
olla pitää

Lontoossa kaikki on muotia. Sitä eivät sanele muotitalot, vaan eri puolilta maailmaa nimenomaan juuri Lontooseen tulevat ihmiset itse. Lontoossa aatteet ja vaatteet sulautuvat todelliseksi maailmanmuodiksi.

Tänä keväänä sitä on äitiys. Nuoret tytöt, aikuiset naiset ja jo isoäiti-ikäisetkin pukeutuvat vaatteisiin, jotka voisivat kätkeä tai korostaa odotettavissa olevaa, usein todellistakin perhetapahtumaa. Katukuvassa on paljon ja kaiken värisiä pikkulapsia.

Eivät vaatteet kuitenkaan mitään väljiä mekkoja ole, päin vastoin kippanoita. Mielikuva äitiydestä tulee empirelinjasta, kitaisusta tai yhdestä ainoasta kiinni olevasta napista.

Kauden muodikkain vaate T-paidan päälle puettavan kevyen tunikan ohella onkin vanha, pieneksi jäänyt jakku tai bleiseri, jossa yksi nappi rinnan alapuolelta juuri ja juuri menee kiinni. Näin syntyy vaikutelma pompottavasta vastanalusta. Saman vaikutelman saa viileisiin iltoihin sopivasta vanhasta ulsterista, joka on katkaistu hitvenen vyötärön yläpuolelta. Molempia vanhoja versioita myydään tietenkin upouusina kaupoissa.

Kippanan yläosan alaosaksi sopii melkein mihin tahansa farkku. Muotia ovat haalistetut siniset tai mustat, pillit farkkuhousut. Hameetkin käyvät, usein hamosina farkkujen päällä pidettävinä.

Työssään ladylikeä tarvitsevat lontoottaret sonnustautuvat kippanuutta lukuunottamatta muutoin kaikin puolin istuviin housupukuihin. Kokonaisuutta täydentävät mustat korkokengät. Tai pinkin punaiset, limen vihreät ja raidalliset - joita värejä näkyy ennen kaikkea kuitenkin matalissa jalkineissa.

Puiston penkillä eivät jalat väsy, mutta kunnolliset, matalat jalkineet ovat tarpeen turistikohteissa, kaduilla ja museoissa.

Koulupuku
ja tasa-arvo

Miehet pukeutuvat tummaan pukuun tai vaihtoehtoisesti farkkuihin ja puvuntakkiin. Rento reppu pehmentää muuten asiallista kokonaisuutta. Musta nahka on suosittua, kankaissa ruskean raikkaat sävyt. Kengät ovat mustat - tai sitten ei. Kaikki käy kaiken kanssa.

Miehinen muoti näkyy kampauksissa. Hiukset ovat useimmiten lyhyet. Joskus ns. siistinkin tukan tehosteena on rasta, pari. Kaljuksi ajeltua päätä taas voi koristaa jo pienellä pojallakin tatuointi. Parta on huolella hoidettu – ellei se sitten ole täysin käsittelemätön.

Katu-uskottavaa muotia on kaikki, mitä ikinä kukin keksii. Myös siksi Lontoossa on kuin kotonaan, vaikka verkkareissa ja lenkkareissa. Erilaisiin nuorisomuodin ääri-ilmiöihin törmää Pohjois-Karjalan pienissä kunnissa kuitenkin useammin kuin saarivaltion miljoonakaupungissa.

Suomalaiseen silmään sattuvat koulupuvut, joita Britaniassa edelleen käytetään viisivuotiaista teineihin saakka. Toisia ne ahdistavat, toisia taas ilahduttavat. Koulupuku on pukeutumista, yhteenkuuluvuutta ja tasa-arvoa. Eri asia on tietenkin koulujen välinen tasa-arvo, sillä osaava silmä erottaa kalliit eliittikoulut ja valtion koulut pukujen perusteella.

Koulumatkat taittuvat ilmaiseksi, lapsilta ja nuorilta ei peritä busseissa ja metroissa maksua, ei myöskään yli kuusikymppisiltä. Tässä suhteessa turistit eivät ole tasa-arvoisia maan omien kansalaisten kanssa.

Kaikkea ei
mainosteta

Vaatteet eivät maksa maltaita ellei ostospaikkana sitten ole esimerkiksi maailman kalleimmaksi mainostettu Harrods´in tavaratalo, jonka omistajan puoliso muuten on suomalainen.

Tavallisten tavaratalojen lisäksi tarjolla on mm. kauppaketju, joka ei lainkaan mainosta tuotteitaan. Hinnat ovat halvat ja tuotteet hinta–laatu-suhteeseen nähden hyviä. Työn jälki on ok. Päärmäämättömyys on muotia. Vaatteet valmistetaan Euroopassa, lapsityövoimasta ei pitäisi olla pelkoa.

Lontoossa on runsaasti eri etnista alkuperää olevia vaate-, koru- ja ennen kaikkea ruokakauppoja. Niistä taustakulttuuri välittyy puhtaana, mutta myös maailmanmauksi sekoittuneena. Jokaiselle löytyy kuitenkin juuri sitä jotakin, mitä kukin tarvitsee. Etnisten ruokakauppojen kiertäminen on löytöretki.

Ostokset pannaan muovikassiin, mutta muunlaistakin muotia on.

– Joistakin kaupoista saa kestävän kassin palauttamalla viisi tavallista muovikassia, tietää Marja Hirvonen. Näin suurkaupunki on omalta osaltaan vaikuttamassa ympäristöasioihin.

Roskisten puuttumisesta huolimatta kaupungissa on yllättävän siistiä. Roskikset katosivat Irakin sodan myötä, ne osoittautuivat liian hyviksi pomminpanopaikoiksi. Kunnossa ovat yleiset vessatkin, jotka monissa paikoissa ovat maksuttomat.

Lontoossa aikoinaan piikoneelle turistille au pairin tai sairaala-apulaisen työssä tapahtunut suurin muutos on lähtömaassa. Skandinavia on vaihtunut Filippiineihin tai Sr Lankaan, kielitaidon tavoittelu unelmaan paremmasta elämästä kotona Lontoossa.