Yhdysvaltojen huipulla tuulee

Millenium Parkin erikoisuus on vääristynyttä peilikuvaa heijasteleva jättimäinen metallipapu. Kuvat: Samuli Siikavirta

Toisinaan sumun peitossa olevia, taivaisiin kurottuvia pilvenpiirtäjiä sanotaan Chicagon vuoriksi.

Chicago
Samuli Siikavirta

Niskani on kipeä. Syy: vietin viikon Chicagossa ja tuijotin jatkuvasti ylöspäin. Tuulisen kaupungin keskustaa koristavat toinen toistaan pidemmälle taivaisiin kurottautuvat pilvenpiirtäjät, maan korkeimmat. Koska Keskilännen maasto on tasaista ja alavaa, vuoret on pitänyt rakentaa, sanotaan.

Sears Towerin, mastoista mitattuna maailman korkeimman rakennuksen kärki, 552 m, on jonkin verran Pyhätunturin lakea korkeammalla. Tornin 103. kerroksen näköalatasanteelta avautuvat huimat näkymät joka ilmansuuntaan. Hissi vie sinne vaivaisessa 45 sekunnissa, minkä kyllä huomaa korvien täydellisestä lukkiutumisesta!

Ylhäällä kuulemma tuntee, kun tuuli huojuttaa rakennusta. Tornin huojumista ole kuitenkaan helppo erottaa omasta huimauksesta. Pääsymaksu Sears Towerin korkeuksiin ($ 11.50) on kyllä näköalan arvoinen. Rahaa ei tosin saa takaisin, jos pitkän jonotuksen, pakollisen historiafilmin ja hissimatkan jälkeen pilviverho onkin peittänyt taivaan.

Toiseksi suosituin näkymä kaupungin yli sijaitsee John Hancock Centerin näköalakerroksesta ($ 10). Sieltä näkee paremmin keskustaan ja järvelle – onhan tämä jättiläinen aivan järven ja keskustan tuntumassa.

Tornin korkeuksiin on myös ilmainen kiertotie: päädyin pelkästä näköalahissistä maksamisen sijaan menemään kerrosta ylemmäs ravintolaan ja lounastamaan pistämällä pottiin pari taalaa lisää. Iltaisin ravintolan baari on suosittu mutta kallis drinkkipaikka. Moni pari on mennyt siellä kihloihin – illalla kun kaupungin valot värisevät alhaalla niin romanttisesti. Ravintola tarjoaa ennen kaikkea upeaa silmänruokaa kolmeen osavaltioon asti.

Finn Town kutsui
suomalaisia

Museoita Chicagossa on joka lähtöön – moni on kerran viikossa ilmainen. Chicago History Museum on oiva paikka aloittaa. On mielenkiintoista oppia Chicagon muuttumisesta intiaanikylästä metropoliksi. Vuoden 1900 kartalla kaupunki on jakautunut eri etnisten ryhmien kesken: irlantilaiset, englantilaiset, norjalaiset, ruotsalaiset, venäläiset… Mutta missä suomalaiset? Chicagossa oli 30-luvulle saakka suomalaisten mukaan nimetty kaupunginosa, Finn Town, mutta ehkä meitä oli vähän suhteessa naapureihin.

Vuoden 2000 kartta kertoo muutoksesta: valtaosa eurooppalaisperäisistä asuu rikkaiden esikaupunkialueilla uima-altaineen, ja ahtaaseen keskustaan ovat muuttaneet afroamerikkalaiset sekä meksikolaiset. Viime vuosisadan jengisodista ja rotumellakoista voi päätellä, ettei erilaisuutta ole aina suvaittu.

Jättipapu peilaa
kaupunkia

Chicagon kuuluisa Magnificent Mile -ostoskatu kannattaa kävellä päästä päähän. Sen varrella näkee superkalliita muotiputiikkeja, loisteliaita tavarataloja ja Chicago-joen turistilaivoineen.

Kadun eteläpäässä on uusi ja futuristinen Millenium Park, jonka kummallisuuksiin kuuluu vääristynyttä peilikuvaa heijasteleva jättimäinen metallipapu sekä hulvattomasti tien yli kiemurteleva metallisilta. Pilvenpiirtäjät heijastuvat hullunkurisesti pavun pyöreältä pinnalta.

Chicagossa ei voi unohtaa, missä maassa on. Amerikan lippuja on kaikkialla. Jos kaipaa vaihtelua, kannattaa vierailla Chinatownissa. Ainoastaan kaikkialle näkyvä Sears Tower muistuttaa, että ollaan Chicagossa eikä vaikka Pekingissä. Kaikkialla kuulee ja näkee jonkin sortin kiinaa, eivätkä kaupanpitäjät välttämättä osaa sanaakaan englantia. Kiinalaisen ruoan ystävälle paikka on paratiisi: kaikkea saa, kuivatuista hain evistä lähtien!

Bluesissa soi
chicagolaisuus

Bluesin tai jazzin ystäville Chicago on mekka. Kaupunki on elektrisen bluesin koti, ja paras paikka kuulla aitoa Chicago-bluesia on Buddy Guy's Legends -klubissa.

Onnekseni näin itse 71-vuotiaan Buddy Guyn käväisevän lavalla tuulipukuun sonnustautuneena, viskilasi kädessä. Tämä Grammy-voittajalegendan ja Rock and Roll Hall of Famen jäsen on inspiroinut monia muusikkoja.

Bluesiin tiivistyy chicagolaisuus. Tästä alun perin "mustasta" musiikista pitävät kaikenväriset. Kaupunki ei vastaanottanut etelästä tullutta bluesia sellaisenaan, vaan antoi sille oman sävynsä. Sävy oli aikanaan uskalias ja kohti korkeuksia kurottava –  aivan kuten kaupunkikin.