Urheilu | | Päivitetty

Joensuuhun uusi itsepuolustuslaji

Hoi Jeon Moo Soolin toiminta käynnistyy syyskuussa.

Kuvat1Video1

Joensuu
Jarmo Sieviläinen

Joensuussa aloittaa syyskuussa toimintansa uusi korealainen itsepuolustuslaji Hoi Jeon Moo Sool (HJMS). Uusi laji toimii Joensuun Han Moo Don alaisena.

HJMS:n toiminnan Joensuuhussa käynnisti Han Moo Dosta tuttu In-Seon Hwang. Hwangin mukaan lajissa korostuvat pystylukko-ottelut ja keppiottelut.

– HJMS on turvallinen laji, jossa pääsee kuitenkin nopeasti ottelemaan. Käytännön itsepuolustustaidot kehittyvät todellisten tilanteiden ja otteluiden kautta, In-Seon Hwang kertoo.

Hoi Jeon Moo Soolin on perustanut korealainen mestari Myung Jae Ok. Joensuulainen In-Seon Hwang on kehittänyt lajia Suomessa ja hän toivoo Joensuusta kasvavan ajan myötä myös kilpatason ottelijoita.

– HJMS:n otteluissa ensimmäinen erä on lukkokamppailua ja kaksi seuraavaa täyskontaktiottelua. Suomessa keskitymme pystylukkoharjoitteluun ja keppiotteluihin.

– Laji on perinteisten itsepuolustustekniikoiden ja painin yhdistelmä. Siinä oppii hallitsemaan vastustajan turvallisesti, In-Seon Hwang luonnehtii.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Tuoreimmat


Lajihaku

Hae uutisia lajin nimen mukaan, esim. curling, ammunta, ratsastus.