Ilmoitus

Olli Posti taisteli SM-kultaa


Janne Kivihalme

Karjalan Tenniksen nuori Olli Posti esiintyi edukseen Helsingin Myllypurossa päättyneissä tenniksen B- ja C-luokkien SM-turnauksessa. Kisassa ykköseksi sijoitettu joensuulainen eteni varmoin ottein kohti loppuottelua, häviten matkan varrella ainoastaan yhden erän.

Etenkin välieräottelussaan Posti osoitti venymiskykynsä, kun Helsingin Miika Roiha nappasi avauserän itselleen erälukemin 6–4. Kahdessa seuraavassa Roihalla ei enää ollutkaan mahdollisuuksia tempoaan nostaneen, sisuuntuneen kartelaisen käsittelyssä. Paikka loppuottelussa varmistui selvillä 6–0, 6–0 erävoitoilla.

Finaalissa verkon toiselle puolelle astellut Hyvinkään Tennisseuran kokenut Sami Ikonenkaan ei kyennyt horjuttamaan Postin itseluottamusta. Tiukka keskittyminen ja hyvin toimineet peruslyönnit olivat ne aseet, jolla B-luokan Suomen mestaruus lopulta varmistui selkein 6–1 ja 6–3 eräluvuin.

– Hyvä turnaus kaikinpuolin. Peli on ollut uomissaan jo jonkin aikaa ja voittoa saattoi etukäteen hieman odotellakin, iloinen voittaja jutteli ennen palkintojenjakoa.

Samassa turnauksessa seurakaveri Antti Kauppinen nappasi SM-pronssia sarjassaan miehet C-luokka kaksinpeli. Tie loppuotteluun nousi pystyyn välierissä, kun Rovaniemen Arthur Niva käänsi tiukan kamppailun edukseen eräluvuin 6–4,2–6,6–4 päättyneessä ottelussa.

Kauppisesta tuli lopulta kisojen tuplamitalisti, kun hän parinsa ja harjoittelukaverinsa Tommi Kokkosen kanssa saavuttivat C-luokan nelinpelissä komeasti SM-hopeaa.

Loppuottelussa helsinkiläispari Tapio Totro-Ilari Turunen oli nyt parempi lukemin 6–3 ja 6–1.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Muut osaston uutisotsikot

Karjalaisen sähkeet

STT:n sähkeet

10 luetuinta

10 kommentoiduinta