Urheilu | | Päivitetty

TuuU kiusasi Happeeta

Hyväkään taistelu ei kasvattanut joensuulaisjoukkueen laihaa pistepussia. Vieraat nousivat päätöserässä voittoon.

Joensuu
Petri Siitonen

Naisten salibandyliigassa vaisuja otteita viime aikoina esittänyt Tuupovaaran Urheilijat oli torstaina kuin uudestisyntynyt. Vierasjoukkue Jyväskylän Happee oli helisemässä Joensuun Areenassa.

TuuU kiusasi tosissaan sarjakolmosta, mutta joutui lopulta antautumaan maalein 3–5 (1–1, 1–0, 1–4).

Tasaisen avauserän ensimmäisestä maalista vastasi ”Tupiksen” kokenut Anne-Mari Lyhykäinen. Vaihteeksi hyökkääjänä pelannut Lyhykäinen sai vapauttavan syötön Marjut Lehikoiselta. Erän loppupuolella vasta yhden ottelun tällä kaudella hävinneen Happeen Vilma Tarvainen tasoitti ottelun.

Toista erää hallitsi Happee, mutta ainoan maalin teki kotijoukkue. Hiihtoladuiltakin tuttu Marianne Hannonen (1+1) jatkoi hyviä esityksiään viemällä emännät 2–1-johtoon.

Kolmanteen erään Happee sai parhaan mahdollisen startin. Jo yhdeksän sekunnin jälkeen tilanne oli tasan 2–2. Maalintekijä oli Kati Salminen.

TuuU ei tasoituksesta piitannut, sillä ajassa 46.13 Henna Lyhykäinen vei Hannosen syötöstä kotijoukkueen jälleen johtoon. Iloa ei kestänyt kuin vajaat puoli minuuttia, sillä Happeen Salmisen toinen maali tasoitti ottelun.

Vieraiden neljäs maali syntyi päätöserän puolivälin jälkeen Johanna Helmisen lavasta. Lähes heti maalin jälkeen ”Tupiksen” valmentaja Mika Saastamoinen otti aikalisän. Vajaat pari minuuttia edellisestä oli Happeen aikalisän vuoro.

Kotijoukkue sai vielä oivan tasoitusmahdollisuuden nelisen minuuttia ennen loppua, kun Happeen Mari Tuppurainen sai ottelun ainoan rangaistuksen. Valitettavasti maali jäi syntymättä.

Polvijärveläislähtöinen Ilona Haapasalo sinetöi päätöslukemat tyhjiin kaksi sekuntia ennen päätössummeria.

TuuU:n maalissa Suvi Hiltunen teki monta paraatipelastusta kuuluen varsinkin ottelun alussa emäntien parhaimmistoon.

– Asenne oli paljon parempi kuin edellisessä ottelussa. Happee on kova joukkue ja he tekivät pari kovaa maalia. Tottakai harmittaa, mutta ilmeeseen olen kyllä tyytyväinen, kotijoukkueen valmentaja Mika Saastamoinen sanoi.

Ottelua seurasi 119 katsojaa.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Tuoreimmat


Lajihaku

Hae uutisia lajin nimen mukaan, esim. curling, ammunta, ratsastus.