Kalevan Rastin ja Joensuun Katajan ensimmäiset yhteiset ja kaikille avoimet testijuoksut keräsivät runsaat 20 juoksijaa Joensuun seudulta. Innokkaan porukan mukana juoksivat muun muassa Jussi Oinonen (oik.) ja Tomi Pyylampi. Kuva: Jouni Turunen
Joensuu
Jarmo Sieviläinen
Joensuussa asuvat kestävyysjuoksijat ja suunnistajat aloittivat lauantaina yhteiset testijuoksut Mehtimäellä. Avaustapaaminen keräsi paikalle runsaat 20 juoksijaa, joista monet kuuluvat Suomen terävimpään kärkeen.
Joukko koostui pääasiassa Joensuun Katajan yleisurheilijoista ja Kalevan Rastin suunnistajista. Katajan juoksijoista testilenkin kiskoivat muun muassa Jukka Keskisalo, Timo Roivas, Jussi Oinonen, Aleksi Ikonen, Arttu Vattulainen ja Reima Laakkonen. Katajan toiseksi paras juoksija Matti Räsänen joutui jättämään testiavauksen väliin akillesvaivan takia.
Kalevan Rastin kärkimiehistä Mehtimäen 3,75 kilometrin mittaisella isolla kolmiolla viilettivät esimerkiksi Hannu Airila, Aaro Asikainen, Antti Nurmonen ja pyörän selässä akilleskivun takia ollut tšekkivahvistus Jan Prochazka.Nähtiinpä kaikille avoimessa tapahtumassa Joensuussa asuvia muidenkin seurojen suunnistajia ja pari Pyhäselän juoksijaa.
Kataja ja Kalevan Rasti ideoivat yhteiset testijuoksut, jotta yksilöurheilijat pääsisivät juoksemaan kovavauhtisia lenkkejä isommassa porukassa.
– Ryhdyimme pitämään Turussa tällaisia testijuoksuja, mutta tämä suunnistajien mukana oleminen on aivan uusia juttu. En ole kuullut, että tällaista yhteistyötä tehtäisiin missään muualla. Minusta yhteiset testit syntyivät luontevasti, koska suunnistajatkin tekevät kovavauhtisia lenkkejä, Turusta Joensuuhun muuttanut ja Katajan valmennuspäällikkönä aloittanut Tuomo Lehtinen tuumasi.
– Tarkoituksena on saada laatua juoksutreeneihin. Juoksijat harjoittelevat paljon yksin. Välillä on hyvä painella kovempaa vauhtia porukassa. Mukava, että saimme näin hyvin parhaita urheilijoitamme mukaan, Lehtinen iloitsi.
Kalevan Rastista yhteisiä testijuoksuja on ollut ideoimassa aktiivisuunnistaja Hannu Airila.
– Yhdessä tällaiset testit ovat mielekkäämpiä. Hyvä, että eritasoiset juoksijat voivat tehdä jotain yhdessä. Me suunnistajat juoksemme usein mäkisemmässä maastossa, mutta mekin tarvitsemme myös vauhtijuoksuja, Airila mietti.
Tuomo Lehtinen uskoi, että jatkossa yhteiset testijuoksut keräävät vielä enemmän väkeä. Testijuoksut aiotaan järjestää kerran kuussa ainakin ensi maaliskuuhun asti.
– Mukaan voisi tulla myös kuntoilijoita, kuten juoksukoululaisia. He saattaisivat innostua tällaisen kautta seuran riveissä juoksemisesta, Lehtinen pohti.
Nuoremmat pinkoivat testijuoksun yhden kierroksen eli 3,75 kilometrin matkalla. Jukka Keskisalo päätti vetää 10 kilometrin testin. Monet kiskoivat kolme kierrosta eli 11,25 kilometriä ja suunnistajat innostuivat jatkamaan matkaa neljän kierroksen verran.
– Jatkossa pyrimme juoksemaan yhtä pitkät matkat, jotta juoksijat olisivat samassa porukassa pidempään, Lehtinen arveli.
Katajan ja Kalevan Rastin yhteistyötä on tarkoitus tiivistää entisestään.
– Olemme puhuneet, että kävisimme tekemässä vauhtikestävyysharjoituksia vuoroviikoin toistemme harjoituspaikoissa. Suunnistajat ja kestävyysjuoksijat ovat harjoitelleet yhdessä jo Joensuun Urheiluakatemian vuoroilla, Lehtinen kertoo.
Lehtinen ja kumppanit virittelevät maakuntaan ensi kevääksi myös junioreille maastojuoksun kilpailusarjaa.
Hae uutisia lajin nimen mukaan, esim. curling, ammunta, ratsastus.
