Tuusula
STT
Keskiviikkoisten Jokelan koulukeskuksen surmien rikospaikkatutkinta saatiin perjantain aikana päätökseen. Osa oppilaista pääsi hakemaan kouluun jääneitä tavaroitaan.
Kahdeksan henkeä ja itsensä surmannut Pekka-Eric Auvinen ampui 76 kertaa. Hän laukaisi pistoolinsa yhdeksän kertaa ulkona. Poliisia kohti nuorukainen ampui kahdesti.
Keskusrikospoliisi ilmoitti eilen, ettei koulusurmien uhrien nimiä kerrota julkisuuteen. Rikosylikomisario Tero Haapalan mukaan siihen ei ole mitään syytä.
Perjantaina netissä liikkuneet huhut toivat poliisit kolmelle suomalaiskoululle. Kahteen kouluun liitettiin huhuja aseellisesta hyökkäyksestä ja yhdestä ilmaantui uhkausvideo nettiin.
Poliisipartiot kävivät paikalla rauhoittelemassa tilannetta. Poliisi toivoo aikuisten huolehtivan siitä, etteivät nuoret lietsoisi pelkoa tarkoituksella verkossa. Myös opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) vetosi uhkausten lopettamiseksi.
Ampujasta varoitettiin netissä etukäteen
Jokelan ampujan aikeista varoitettiin YouTube-videolla jo kesäkuussa, kertoi amerikkalainen aikakauslehti Wired. Lehden mukaan nimimerkki TheAmazingAtheist lähetti sivustolle 7. kesäkuuta videon, jossa hän varoittaa Yhdysvaltojen kouluammuskelijoita ihannoivista käyttäjistä.
Surmien jälkeen sama nimimerkki toteaa uudella videolla ennustuksensa käyneen toteen.
Jokelan surmien vuoksi hallitus päätti perjantaina tiukentaa Suomen aselakia niin, että alaikäiset eivät enää voi ottaa aseita omiin nimiinsä tai metsästää itsenäisesti.
Tuusulassa yritetään päästä takaisin arkeen. Kunta toivoo, että Jokelan oppilaitten annettaisiin surra rauhassa. Osanottonsa voi käydä ilmaisemassa surunvalittelukirjoihin, jollaiset on avattu kunnantalon aulaan, Kellokosken kirjastoon ja Jokela-talolle.
Koulukeskuksen oppilaat jatkavat opintojaan maanantaina. Alkuviikon korvaava koulutila ilmoitetaan lauantaina ja Jokelaan palataan torstaina.