Ilmoitus

Pohjois-Karjalaan 29 uutta taksilupaa

Eniten uusia taksilupia Kontiolahteen ja Joensuuhun.
Joensuun Taksiautoilijoiden puheenjohtajan Rauno Toropaisen mukaan Joensuussa olisi eniten tarvetta tilatakseille. Kuva: Mikko Makkonen

Joensuu
Toni Malinen

Taksilupien määrä nousee Pohjois-Karjalassa. Itä-Suomen lääninhallitus päätti torstaina nostaa maakunnan taksilupakiintiötä 29:llä.

– Jos tarkastellaan taaksepäin, niin nyt tavallaan palattiin viiden vuoden takaiseen tilanteeseen. Lupien poistumaa on kuitenkin ollut vuosien varrella sen verran paljon, ylitarkastaja Hannu Sorasalmi Itä-Suomen lääninhallituksesta selittää.

Lisäykset painottuvat esteettömiin autoihin, eli invatakseihin.

– Liikuntaesteisten kuljettamiseen soveltuvia lupia nostettiin 15:llä, ja tavallisten taksilupien määrä nousee 13:lla, Sorasalmi kertoo.

Lupakiintiöitä vahvistaessaan lääninhallitus otti huomioon keskeiset taksipalvelujen kysyntään vaikuttavat tekijät, kuten väestökehityksen, väestön ikärakenteen, taajama-asteen, anniskelupaikkojen määrän, matkustajaterminaalit sekä joukkoliikenteen palvelut. Taksien kysyntää arvioitaessa ajateltiin myös kuntien ja elinkeinoelämän kuljetustarpeita.

Kiintiöitä korottamalla pyritään parantamaan taksipalveluja sekä kaupunkimaisilla alueilla että maaseudulla. Erityisesti suurten kaupunkien ja kasvukeskusten kiintiöt on pyritty vahvistamaan sellaiselle tasolle, ettei lupien määrä rajoittaisi taksien saatavuutta edes vilkkaan kysynnän aikana.

Suurimmat lupalisäykset kohdistuvat Joensuuhun ja Kontiolahteen, joihin kumpaankin tulee neljä uutta lupaa haettavaksi. Kitee ja Lieksa saivat kolme uutta lupaa. Eno, Ilomantsi, Juuka, Outokumpu ja Pyhäselkä saivat kaksi lupaa lisää, Liperi, Nurmes, Polvijärvi, Kesälahti ja Tohmajärvi yhden. Rääkkylässä ja Valtimolla ei lisätty taksilupien määrää.

Eniten invalupia saivat Kitee (3), Kontiolahti (2) ja Ilomantsi (2).

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Muut osaston uutisotsikot

Karjalaisen sähkeet

STT:n sähkeet

10 luetuinta

10 kommentoiduinta