Ilmoitus

Sienisato saattaa vielä yllättää

Sienten laatu ollut äärettömän huono. Nyt kaivataan sateita.
Sieniä on korien pohjalle kertynyt niukasti tänä kesänä. Tässä punikkitatteja. Kuva: Jaakko Pikkarainen

Joensuu
Anna Kumpulainen

Kesän sienisato on toistaiseksi ollut keskinkertainen. Huippumäärät ovat jääneet saamatta, ja etenkin tattien laatu on ollut toukkaisuuden vuoksi äärettömän huono. Kausi on kuitenkin Joensuun Tuote ja Vihannes Ky:n toimitusjohtajan Marja Päivänurmen mukaan vielä täysin kesken.

– Tällä hetkellä sato on tyrehtynyt aika pieneksi. Meille tulee vain ykköskiloja päivässä. Vasta lokakuussa voi puhua, että millainen kausi on ollut. Nyt vain odotellaan, että alkaako sientä nousta uudelleen vai ei, Päivänurmi toteaa.

Metsäntutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Kauko Salo arvioi sadon olleen heikkoa. Alkukesän viileä ja kostea sää sekä muutamat lämpimät päivät antoivat odotuksen hyvästä sienisadosta. Toisin kuitenkin kävi.

– Odotusarvo oli todellakin suuri. Tatteja on moni odottanut. Heinäkuussa yksittäisiä pyrähdyksiä oli muutamia, mutta elokuun kuiva ja helteinen jakso kuivatti sienet hyvin nopeasti, Salo harmittelee.

Myös Salo sanoo, että odottavalla kannalla ollaan edelleen.

– Vielä voi tulla sinänsä yhtä sun toista sientä, riippuu paljon siitä minkälainen syksy on. Täytyy muistaa, että viime vuonna Pohjois-Karjalassa sai kantarellia vielä joulukuussakin.

Tällä hetkellä säiden puolesta kaivataan sateita ja viileää.

– Sienen kannalta kaikkein parasta olisi muutamien päivien pitkäaikainen tihkusade, ei voimakkaita ukkoskuuroja, Päivänurmi toivoo.

Dalla Vallen Loreno Dalla Vallen arvion mukaan todellinen sienisato käynnistyy heti syyskuun alusta.

– Ensi viikon loppupuolella kausi käynnistyy, samoin kuin viime vuonna syyskuun alussa. Nyt kun sataa ja lämpötila laskee, niin tatteja nousee. Tällä hetkellä metsässä ei ole ollut juuri mitään.

– Kyllä sieniä tulee vielä, ja tulee paljon, hän lupaa.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Muut osaston uutisotsikot

Karjalaisen sähkeet

STT:n sähkeet

10 luetuinta

10 kommentoiduinta