Ilmoitus

Työ vastaanottokeskuksissa entistä haasteellisempaa

Vastaanottokeskukset: Pakolaiset eivät tule Kontiolahdelle enää ryhminä.
Tiina Päivinen ja Ahmed Saoud odottavat Kontiolahden vastaanottokeskuksessa kääntyykö pakolaisten muutto Ruotsista kohti Suomea. Kuva: Sakari Lindell

Kontiolahti
Sari Sudensalmi


Työ Kontiolahden vastaanottokeskuksessa on muuttunut uusien asukkaiden myötä monipuolisemmaksi. Samalla on lisääntynyt haasteellisuus ja kiire. Turvapaikanhakijoiden lisäksi Paiholan kylässä sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa asuu tällä hetkellä poikkeuksellisesti myös kiintiöpakolaisia.

Satapaikkaisessa keskuksessa asuu tällä hetkellä 88 turvapaikanhakijaa. Lisäksi ilman huoltajaa tulleita nuoria ja lapsia on ryhmäkodin puolelle majoitettu täysi määrä eli 32. Kaikkiaan vastaanottokeskuksen kirjoilla on 133 henkilöä. Suurin osa heistä on tullut pakolaisina Valko-Venäjältä, Somaliasta ja Afganistanista.

Ruotsi vetää turvapaikkaa hakevia. Suurin osa heistä valitsee Suomen sijasta länsinaapurimme. Kontiolahdella ollaan odottelevalla kannalla, milloin suunta kääntyy kohti Suomea. Ruotsin vetovoimaisuuden syy on se, että siellä turvapaikan saa helpommin kuin Suomessa.

Keskuksen johtajan Tiina Päivisen mukaan Kontiolahden keskuksella ei kuitenkaan ole hätää. Se ei toivottavasti ole ensimmäisten joukossa, jos lopettamispäätöksiä tehdään.

– Mahdollinen lopettaminen on aina todennäköistä. Ruukin ja Tampereen vastaanottokeskukset suljetaan tämän vuoden lopussa. Sentään meillä on toiminnassa pitkä perinne ja kunnan kanssa yhteistyö sujuu hyvin, Päivinen tuumii.

Työministeriö on päättänyt yleiset kriteerit, jotka otetaan huomioon, jos vastaanottokeskusta ollaan lopettamassa. Kriteereiden joukossa on monia eri vaatimuksia, jotka Kontiolahti täyttää melko hyvin.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Muut osaston uutisotsikot

Karjalaisen sähkeet

STT:n sähkeet

10 luetuinta

10 kommentoiduinta