Rataosuudet Pieksämäen ja Kuopion sekä Savonlinnan ja Parikkalan välillä on saatu liikennöitävään kuntoon. Sen sijaan Parikkala-Imatra-osuus on liikenneviraston mukaan vielä poikki yöllisen myrskyn raivaustöiden takia.
Itä-Suomessa yöllä riehunut myrsky kaatoi raiteille puita, katkoi ajolankoja sekä rikkoi liikenteenohjausjärjestelmien turvalaitteita.
Imatra-Parikkala-rataosuuden ongelmia ei välttämättä saada korjattua tämän päivän aikana.
Myös valtatiet 4, 6 ja 9 on myrskytuhojen jälkeen saatu auki. Teitä raivattiin aamun ajan. Ongelmia ovat aiheuttaneet etenkin tielle kaatuneet puut, joita saattaa olla edelleen pienemmillä teillä.
Vilkkaimman lomakauden loppuminen ja lauantaina päättyvä Jyväskylän MM-ralli saattavat ruuhkauttaa valtateitä viikonloppuna. Liikkuva poliisi toivookin autoilijoilta malttia liikenteeseen.
Karjalaisen toimittaja lähti aamulla kello 6.14 Joensuusta junalla kohti etelää. Junakyyti vaihtui bussikyydiksi Parikkalassa.
Toimittajan mukaan rajuja ukkostuhoja näkyi kuutostien varrella parinkymmenen kilometrin matkalla Parikkalasta etelään. Tien varrella oli runsaasti taipuneita ja katkenneita puita. Osa puista oli kaatunut kuutostielle, mutta ne oli saatu raivattua pois heti aamulla ja tie oli auki liikenteelle.
– Todella hurjan näköistä. En ole nähnyt vastaavaa, toimittaja luonnehtii.
Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkosrintamaan on liittynyt poikkeuksellisen voimakkaita tuulenpuuskia. Rantasalmella ukkospuuskan nopeudeksi mitattiin jopa 29 metriä sekunnissa.
Ukkosrintama on liikkeessä luoteeseen. Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkoskuuroja voidaan saada Pohjois-Karjalasta Perämeren pohjukkaan asti.