Talous |

Hanke opettaa huomioimaan oppimisvaikeudet työpaikoilla

Joensuu
Heli Pottonen

Pohjois-Karjalassa toteutetaan usean tahon yhteishankkeena Oppimisvaikeudet työelämässä -hanke, jonka puitteissa työyhteisöille kehitetään kartoitusmenetelmä oppimisvaikeuksien tunnistamiseksi ja ohjausmalli oppimisvaikeuksia kokevan henkilön työhön liittyvien vaikeuksien huomioonottamiseksi ja työympäristön kehittämiseksi.

Projekti järjestää muun muassa koulutusta työyhteisöille ja rakentaa pilottityöyhteisöjä, joissa huomioidaan työntekijän mahdolliset erityistarpeet. Tulokset siirtyvät myös osaksi tutkimusta Itä-Suomen yliopistossa.

– Oppimisvaikeuksia kokevan ihmisen voi esimerkiksi olla vaikea noudattaa aikatauluja tai oppia pois vanhasta tavasta. Tieto helpottaa asian lähestymistä työpaikoilla, projektipäällikkö Terhi Halonen Itä-Suomen yliopistosta sanoo.

Suomalaisista arviolta noin 10-20 prosentilla on oppimisvaikeus.

Hanketta hallinnoi Itä-Suomen yliopisto ja toteuttamisesta vastaa koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate yhteistyössä useiden eri tahojen kanssa.

Hanke alkoi lokakuussa ja kestää syksyyn 2011 asti. Hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ja Pohjois-Karjalan ELY.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Tuoreimmat: Talous