Ilmoitus

Matti Virtaala jättää Abloyn

Yli 20 vuotta yhtiötä johtaneelle Virtaalalle etsitään parhaillaan seuraajaa.

Matti Virtaala ehti kehittää Abloy Oy:tä 21 vuotta. Hän teki siitä merkittävän osan kansaivälistä Assa Abloy -lukituskonsernia. Kuva: Karjalaisen arkisto

Joensuu
Karjalainen

Toimitusjohtaja, teollisuusneuvos Matti Virtaala (57) jättää Abloy Oy:n toimitusjohtajuuden kuluvan vuoden loppuun mennessä. Virtaala on johtanut Suomen arvostetuimpiin yhtiöihin kuuluvaa Abloyta 21 vuotta. Virtaalan seuraajan valintaprosessi on käynnissä.

– Abloy on suvereenisti konsernin paras yhtiö. Olemme pystyneet vastaamaan kasvavan osaamisen haasteisiin, olemaan jatkuvassa liikkeessä, turvallisuuden teknologian kansainvälisessä kärjessä. Abloy on kilpailukykyinen ja henkilöstömme erittäin osaavaa ja sitoutunutta, Virtaala toteaa.

Abloy täytti viime vuonna 100 vuotta. Joensuussa toimiva Abloy on vahvin osa kansainvälistä ASSA ABLOY -lukituskonsernia.

– Epäilemättä yhtiöllä on kaikki menestymisen edellytykset myös tulevaisuudessa. Abloyn väellä on mieletön kipinä, työskentelyilmapiiri on aidosti yrittäjähenkinen. Olen vakuuttunut, että seuraajani saa johdettavakseen osaavan, sitoutuneen ja tavoitteellisen yhtiön, Abloy Oy:n kehittäjä Virtaala jatkaa.

Työ yrityselämän
asiantuntijana jatkuu

Valkeakoskella syntynyt Matti Virtaala siirtyi Abloyn toimitusjohtajaksi Kone Oy:n nosturidivisioonan Euroopan aluejohtajan tehtävistä vuonna 1987.

Vuosikymmenten aikana joensuulaistunut Virtaala on vaikuttanut vahvasti Pohjois-Karjalan elinkeinoelämän kehittymiseen. Virtaala lukeutuu muun muassa Tulikivi Oyj:n omistajiin. Juukalaisen vuolukiviyhtiön hallituksen puheenjohtajana hän on toiminut vuodesta 2003 lähtien.

Aika jättää
työ nuoremmille

Virtaala kertoo pohtineensa toimitusjohtajan tehtävistä luopumista ja parin vuoden ajan. Nyt 21 vuoden toimitusjohtajuuden jälkeen hän pitää päätöstä perusteltuna ja aikaa kypsänä. Virtaala arvioi, että paljon matkustelua vaativa kansainvälinen työ on nyt aika jättää jo nuoremmille.

– Eläkkeelle en suinkaan ole jäämässä, vaan aion jatkaa työtäni Pohjois-Karjalan hyväksi teollisuuden ja yrityselämän asiantuntijana. Erityisen haasteen näen kiviteollisuudessa. Suomen tulisijateollisuus kaipaa rakennemuutosta, uudistuksia. Haasteita siis riittää, myös sijoitusten hoitamisessa.

Yritysostojen
konkari

Vahvasti kansainvälisellä työurallaan Matti Virtaalasta on tullut sekä kansainvälisen yritysjohtamisen että yritysostojen konkari. Sen jälkeen kun suomalainen Abloy Oy ja ruotsalainen ASSA vuonna 1994 yhdistyivät, Virtaala on ollut mukana kymmenissä konsernin yritysostoissa.

Yritysostojen osaamista ja kokemusta ovat sittemmin hyödyntäneet useat yritykset ja yhteisöt.

Virtaala jatkaa edelleen hallitustyöskentelyä muun muassa Tulikivi-yhtiöissä, Etteplan Oyj:ssä sekä Metroauto Group Oy:ssä.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Sääpalvelu

    Säätiedot reaaliajassa suoraan Karjalaisen katolta. Myös Pohjois-Karjalan, Suomen ja maailman sää sekä uutisia ja
    juttuja säästä. Lue myös Bongareiden blogia.
  • Karjalaisen sääasema
  • Sääennusteet

Uutisia Pohjois-Karjalasta

Joen suusta