Nurmes
Esa Nevalainen
Nurmeksen kaupunginhallitus ei näe tarvetta lisäselvityksiin kaupunginjohtaja Pertti Vainionpään toiminnan tiimoilta Hyvärilän golf-kenttälaajennukseen liittyvässä jupakassa. Kaupunginhallitukselle antamassaan selvityksessä Vainionpää totesi, että hän oli käyttänyt golf-yhtiön ja golf-seuran suuntaan normaalia kuntalain ja hallintosäännön perusteella kuuluvaa toimivaltaa kehittämis- ja edunvalvonta-asioissa.
Hallitukselle tulleessa kuntalaisaloitteessa perättiin vastausta siihen, ilmoittiko Vainionpää viime keväänä Pielis-golf ry:lle äänivallan palauttamisesta kaupungille kaupunginvaltuuston vuonna 1999 tekemän päätöksen vastaisesti. Kaupunginvaltuusto luovutti kaupungin hallussa olleiden osakkeiden äänivallan seuralle päätöksellään toukokuussa 1999.
Selvityksessään Vainionpää muistuttaa sopimuksessa olevasta ehdosta, joka käytännössä merkitsi sopimuksen voimassaolon päättymistä ilman valtuuston erillistä päätöstä. Seuralle lähetetty kirje oli käytännössä kaiken varalta tehty ilmoitus asian tilan varmistamiseksi.
Asia tuli kaupunginhallitukseen viiden henkilön allekirjoittaman kuntalaisaloitteen myötä.
Vastauksessaan Laamilan koulusta tehtyyn kuntalaisaloitteeseen kaupunginhallitus linjasi tavoitteeksi saada tehtyä koululla sellaiset korjaukset, että kiinteistöä voidaan käyttää Kirkkokadun koulun remontin valmistumiseen saakka. Sijaistilojen osalta valmistelutyötä on tehty, mikäli Laamilan koulua ei voitaisi käyttää näin kauaa.