Vapaaehtoisten autovakuutusten eli kaskovakuutusten määrä on lisääntynyt selvästi viime vuosina.
Elokuun alun helteet eivät riittäneet pitämään järvivesiä lämpimänä kuun loppuun asti.
Kiteen ja Tohmajärven lukioiden Kyösti Värri ja Arto Juntunen ovat esittäneet kunnille kolme vaihtoehtoa lukiokoulutuksen järjestämiseksi tulevaisuudessa, jolloin väestöpohja ei riitä kahteen riittävän valinnaisuuden mahdollistavaan lukioon.
Rekkakuski ajoi tuntuvaa ylinopeutta.
Viisi kuntaa Pohjois-Karjalasta hakee tänä vuonna valtion harkinnanvaraista köyhäinapua. Valtionosuuden korotusta hakevat Kesälahti, Kitee, Liperi, Outokumpu ja Rääkkylä.
Kolme nuorta loukkaantui lievästi, kun henkilöauto suistui tieltä ja törmäsi liikenneopastimeen ja penkkaan Kuopiontiellä lentokentän liittymässä torstaiaamuna kymmenen aikaan.
Autossa yksin ollut mies kuljetettiin Pohjois-karjalan keskussairaalaan. Valaisinpylväs katkesi ja jäi roikkumaan tien yläpuolelle johtimien varaan.
Kolme nuorta loukkaantui lievästi, kun henkilöauto suistui tieltä ja törmäsi liikenneopastimeen ja penkkaan Kuopiontiellä lentokentän liittymässä torstaiaamuna yhdeksän aikaan.
Liikenne- ja viestintäministeriö päätti alkuvuodesta Kuopiosta Joensuun kautta Niiralan raja-asemalle menevän tieyhteyden muuttamisesta osaksi valtatie 9:ää. Numeromuutos on nyt tehty maastoon, ja työ on viimeistelyä vaille valmis.
Jerusalemin ja koko Palestiinan patriarkka Teofilos III vierailee Suomessa ensi viikolla seitsenhenkisen seurueen kanssa. Ensimmäisen kerran Suomeen saapuva patriarkka vierailee muun muassa Joensuussa ensi keskiviikkona.
Porokylän S-marketin yhteydessä oleva postin myyntipiste on valittu vuoden valtakunnalliseksi Postin myyntipisteeksi.
Ylioppilaskunnan pääsihteeri: Mitään riskejä ei haluta ottaa.
Hevosharrastusta tarjotaan avuksi moniin vaivoihin. Eläinterapiaa tarjoaa esimerkiksi Viinijärvellä sijaitseva Kummun hevostila.
Kuukausia jatkuneista Venäjän metsäpaloista ei aiheutunut merkittävää vahinkoa suomalaisille, sillä palojen vaikutukset jäivät meillä lyhytaikaisiksi lännen ja lounaan puoleisten ilmavirtauksien ansiosta.
Valtimon kirkonkylän uusi asemakaavaluonnos on valmistunut ja herättänyt kärjekkäitä mielipiteitä varsinkin kaavaan piirrettyjen uusien omarantaisten tonttien osalta.
Pohjois-Karjalan poliisilaitoksen mukaan hätätiedotetta jollakin alueella liikkuvasta karhusta ei pitäisi lähettää turhan kepein perustein. Esimerkiksi tiistai-iltana valtakunnallisesti levinnyt hätätiedote Itä-Uudellamaalla Pernajassa liikkuneesta karhusta on herättänyt kummastusta sekä virkavallan edustajissa että tavallisissa kansalaisissa.
VR-Radan harjakonetta kuljettanut 56-vuotias mies syyllistyi törkeään junaliikennejuopumukseen keskiviikkoaamuna Joensuu–Heinävaara -rataosuudella. Mies puhalsi poliisin alkometriin 2,03 promillea ja hänen työparinaan ollut 59-vuotias mies 0,85 promillea.
Vaasan Oy aloitti keskiviikkona yt-neuvottelut Tuoreet leipomotuotteet -liiketoiminta-alueella.
Ilomantsilaisen 47-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta keskiviikkona puolen päivän aikaan Ilomantsin keskustassa. Mies puhalsi 0,69 promillea.
Kesälahtelainen mies loukkaantui lievästi auto-onnettomuudessa Kesälahdella keskiviikkona hieman ennen puolta päivää. Onnettomuus sattui ravintola Pivangan lähistöllä.
Kesälahden kunnanviraston alakerrassa entiset teknisen toimiston tilat kuuluvat nyt yhteispalvelupisteelle. Siinä ovat nyt mukana kunnan lisäksi Kansaneläkelaitos ja poliisi lupapalveluineen. Myöhemmin mukaan liittyvät työvoimahallinto ja maistraatti.
Joensuun sosiaali- ja terveyslautakunnan suunnitelmaan käynnistää Niinivaaran uusien avoterveydenhuollon tilojen suunnittelu yhdessä Pohjois-Karjalan osuuskaupan kanssa sisältyvät myös hammashoidon tilat.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa alkoi tiistaina nelipäiväiseksi suunniteltu talousrikosistunto.
Joensuun sosiaali- ja terveyslautakunta päätti tiistaina, että Niinivaaran avoterveydenhuollon palveluita ryhdytään suunnittelemaan Pohjois-Karjalan osuuskaupalta vuokrattaviin tiloihin.
Terveysasemien kohtalo halutaan ratkaistavaksi palveluverkkosuunnitelman yhteydessä.
Koskikatua ylittänyt pyöräilijä jäi auton tönäisemäksi Kauppakadun risteyksessä. Onnettomuus tapahtui kävelykadun ja autojen käyttämän kadun risteyksessä tiistaina iltapäivällä kello 14.25.
Joensuun Penttilän kaupunginosan ja keskustan yhdistävän kevyen liikenteen sillan suunnittelukilpailu aloitettiin tiistaina.
Seurasivat seitsemää karhua.
Kaiuttimet oli irrotettu siististi.
Karjalaisen kevään Puutarha-teemassa julistettu kesäkilpailu aiheenaan parveke innosti vaisusti lukijoita osallistumaan. Kuvia kertyi vain 36 ja niistä mieluisimman verkkolehdessä käydyssä äänestyksessä valitsi 44.
Marjassa ollut joensuulainen Arvo Pesonen valokuvasi suden Tohmajärven Mässänlammen lähistöllä tiistaina.
Keskustan Pohjois-Karjalan piiritoimikunta on nimennyt liperiläisen Jussi Sallisen ehdokkaasi ensi kevään eduskuntavaaleissa. Ehdokaslistaa täydennetään marraskuun piirikokouksessa.
Lieksan pääkadun Pielisentien saneeraustyöt käynnistyvät viikon kuluessa. Ensimmäisessä vaiheessa Pielisentie remontoidaan Siltakadun ja Simo Hurtankadun väliseltä osuudeltaan. Työ aloitetaan Pielisentien Siltakadun puoleisesta päästä.
Vammaisten tulkkauspalvelut siirtyvät syyskuun alusta kunnilta Kelan hoidettaviksi. Tulkkauspalvelua voivat saada kuulo- tai puhevammaiset sekä kuulonäkövammaiset henkilöt.
Niinivaaran terveyskeskus järjestää yhdessä supermarket Eväskontin kanssa terveystempauksen keskiviikkona. Terveysaseman kaksi lääkäriä ja sairaanhoitajaa ovat kolmen tunnin ajan lähikaupassa tekemässä muun muassa rasvaprosentin, vyötärönympäryksen ja keuhkojen tilavuuden mittausta.
Joensuu
Kaksi karhua on jälleen havaittu kaupunkialueella Joensuussa. Karhut liikkuivat Lehmonsuolla Jukolanportilta Rantakylän suuntaan varhain aamulla.
Poliisia on työllistänyt viime aikoina alaikäisen nuorison kokoontuminen Ilosaaren ja Pielisjoen kanavan väliseen saareen. Saari tunnetaan niin sanottuina Teletappikukkuloina.
Fortum ja Joensuun kaupunki käynnistävät joensuulaisille kirjoituskilpailun. Parhaat ajatukset valosta pääsevät kaupunkilaisten luettavaksi Utran Ahdinpuiston kävelytien valotolppiin. Parhaat runot, aforismit tai mietelauseet valitsee raati, johon kuuluvat lausuntataiteilija Anna-Liisa Alanko, kaupungin kulttuurijohtaja Janna Puumalainen ja Fortumin Joensuun voimalaitoksen päällikkö Timo Partanen.
Uusia kasvumahdollisuuksia kartoitettiin monipuolisesti Kuopiossa pidetyssä Itä-Suomen huippukokouksessa.
Keväällä valmistunut lukion, kansalaisopiston, nuorisotoimen ja musiikkiopiston uusi, yhteinen rakennus sai nimekseen Ilmarinen. Kilpailussa nimeä ehdottivat Erja Kareinen, Arja Makkonen ja Heidi Pennanen.
Esitutkinnasta ja pakkokeinoista annettu asetus rikoksista epäiltyjen alaikäisten lasten kohtelusta säilöönottojen ja rikostutkinnan yhteydessä on ehdottoman yksiselitteinen: poliisin on ilmoitettava tapahtuneesta viipymättä lapsen holhoojalle ja lastensuojeluviranomaisille.
Joensuun kaupungin ensi vuoden talousarviota lähdetään valmistelemaan tiukoilla reunehdoilla.
Joensuun kaupunginvaltuusto hyväksyi äänestysten jälkeen korkeintaan 3,5 miljoonan euron lisärahoituksen tiedepuiston neljänteen rakennusvaiheeseen.
Liperi pysyy jatkossakin mukana Joensuun seudun kansalaisopiston toiminnassa. Liperin kunnanvaltuusto päätti asiasta maanantaisessa kokouksessaan äänestyksen jälkeen.
Kesälahden kunnanvaltuusto ei halunnut lisätä talouden tasapainottamisohjelmaan tuloveroprosentin korottamista. Esitys puolen prosenttiyksikön korottamisesta kaatui äänin 12 – 9.
Keskustan Pohjois-Karjalan piiri kummastelee puheita kuntien määrän rajusta vähentämisestä ja Itä-Suomen maakuntien yhdistämisestä yhdeksi maakunnaksi.
Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys, Operaatio Nälkäpäivä, täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuonna keräyksellä on tavoite innostaa mukaan 30 000 lipaskerääjää. Viime vuonna keräykseen osallistui kolmen päivän aikana koko maassa noin 20 000 kerääjää. Tänä syksynä keräys on 16.-18. syyskuuta.
Lieksan Ruunaalla sijaitsevaa Naarajoen Käpykoskea kunnostetaan järvilohen poikastuotantoalueeksi. Kyseessä on yksi suurimmista maakunnassa toteutetuista koskien kalataloudellisista kunnostustöistä.
Värikopiokoneella tehdyt seteliväärennökset toivat viisi kuukautta ehdollista vankeutta rahanväärennöksestä 27-vuotiaalle juukalaismiehelle.