Maakunta |

Koulujen kasvisruokapäivä – ei vielä Joensuuhun

Helsinki teki myönteisen päätöksen, Espoo kielteisen ja Tampere selvittelee.

Joensuu
Mia Rouvinen

Helsingin kouluihin tulee viikoittainen kasvisruokapäivä, jolloin kaikille tarjotaan vain kasvisruokaa.

Suuresta muutoksesta ei periaatteessa ole kyse, sillä jo nyt koulujen ruokalistoilla on jonkin verran kaikille tarjottavaa kasvisruokaa, kuten pinaattiletut, perunavelli ja kasvispyörykät.

Silti Helsingin kaupunginvaltuuston päätös on herättänyt vilkasta keskustelua ja monenlaisia tunteita niin päättäjissä kuin koululaisissakin.

Myös Espoon valtuusto käsitteli samanlaista aloitetta viime viikolla, mutta se kaatui äänestyksessä selvin luvuin.

Nyt Tampereella joukko valtuutettuja on tehnyt aloitteen kasvisruokapäivän selvittämisestä. Idea tuntuu saavan jalansijaa muuallakin. Joensuussa asia ei ainakaan vielä ole ollut esillä.

Kasvisruokapäivä kerran viikossa nähdään yhtenä tapana torjua ilmastonmuutosta. Sen toivotaan myös lisäävän lasten ja nuorten kiinnostusta syödä kasviksia entistä enemmän.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua