Lieksa
Karjalainen
Lieksan kaupungin viime vuoden tilinpäätös on synkistä ennakkoarvioista huolimatta jäämässä noin 1,3 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.
Voitollinen tulos on seurausta sivistystoimen ja teknisen toimen merkittävistä kustannussäästöistä. Sivistyspalvelukeskuksen käyttökate oli yli miljoona euroa talousarviota parempi. Teknisen toimen nettokäyttökustannukset puólestaan jäivät noin 800 000 euroa budjetoitua pienemmiksi.
Säästöt tulivat kertaluonteisista menoista, kuten teknisessä toimessa Riihivaaran kaatopaikan arvioitua halvemmista kunnostuskuluista sekä Kalliokadun kiertoliittymän tekemisestä kaupungin omana työnä. Hankalin tilanne on edelleen sosiaali- ja terveystoimessa, jonka käyttökate jää talousarviosta noin 200 000 euroa.
Luvut selviävät tilinpäätöksen ensimmäisistä ennakkotiedoista.