Ilmoitus

Metso-ohjelman suojelukohteita eniten Keski-Karjalassa

Joensuu
Juho Lintula

Metsäkeskus Pohjois-Karjalan johtaja Ari Niiranen pitää tiistaina julkistettua Lapin ja Kainuun alapuolisen Suomen metsien suojeluun tähtäävää Metso-ohjelmaa hyvänä. Pohjois-Karjalan alueelta eniten suojeltavia kohteita löytyy hänen arvionsa mukaan Keski-Karjalan suunnalta.

– Vapaaehtoisuus suojelussa on ehdottoman hyvä juttu. Ohjelma vaikuttaa myös tehokkaalta ja tarkoituksenmukaiselta, sillä ensisijaisena tavoitteena ei ole suojella mahdollisimman suuria alueita vaan ennen kaikkea arvokkaita ympäristöjä.

– Suojelukohteina tulee olemaan erityisesti rehevien metsien lehtoalueita. Pohjois-Karjalasta näitä löytyy eniten Keski-Karjalan alueelta, ja Juuka–Koli-alueella on myös vastaavaa metsätyyppiä, Niiranen tietää.

Metso-ohjelman kokeiluvuosina 2002–07 Pohjois-Karjalassa suojeltiin 19 eri kohdetta, pinta-alaltaan yhteensä noin 39 hehtaaria. Keskimääräinen korvaus metsänomistajille oli 177 euroa vuodessa suojeltua hehtaaria kohden. Valtaosa suojelusopimuksista tehtiin 10 vuoden määräajaksi.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Uutisia Pohjois-Karjalasta

Joen suusta

Vanha Joensuu

Muut uutisosastot