Lieksa
Karjalainen
Lieksan sivistystoimi suhtautuu varovaisuudella kaupunkiin suunniteltuun turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseen.
Omaa lausuntoaan asiasta keskiviikkona käsitelleen varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtaja Kari Pippola (sd.) toteaa lautakunnan olevan huolissaan erityisesti talouskysymyksistä, sillä sivistyspuolella valtion maksamat korvaukset ei nykyisessä muodossaan kata menoja täysimääräisesti.
– Kannamme erityishuolta siitä, ettei meidän toimintoihimme saa syntyä väliinputoajia. Meidän on pystyttävä myös huolehtimaan heistä, jos pakolaiskeskus lopulta tänne perustetaan, Pippola toteaa.
Myös vastaanottokeskuksen vaikutuksia sivistystoimeen selvittänyt sivistysjohtaja Jarkko Määttänen kiinnitti lautakunnan nyt hyväksymässä selvityksessään erityishuomiota resurssien riittävyyteen.
Turvapaikanhakijalasten koulutuksen järjestäminen olisi hänen mukaansa varsin haasteellista ja vaatisi myös henkilökunnan koulutusta.