Maakunta |

Pielisen Karjalan yhteistyöstä keskustellaan

Juukakin mukana, vaikka seutukunta vaihtui Joensuun seutukuntaan.

Nurmes
Esa Nevalainen

Pielisen Karjalan kunnat Lieksa, Nurmes, Valtimo sekä vast’ikään Joensuun seutukuntaan liitetty Juuka keskustelevat maanantai-iltana mahdollisista yhteistyötarpeista ja -mahdollisuuksista tulevaisuutta ajatellen.

Epävirallinen tapaaminen on Nurmeksen koolle kutsuma. Keskustelemaan on pyydetty kaikkien neljän kunnan kunnanhallitukset.

Neuvonpito istutaan suljettujen ovien takana. Tiettävästi keskustelujen pohjaksi käydään kuitenkin läpi muun muassa valtion tiedossa olevien toimien vaikutusta Pielisen Karjalaan seuraavien vuosien aikana.

Kuntien yhteistyössä pisin askel otettiin vuodenvaihteessa, kun Lieksa ja Nurmes yhdistivät tekniset palvelukeskuksensa. Paras-hankkeen yhteydessä esitellyt laajat mahdollisuudet yhteistyöstä sen sijaan ovat väljähtyneet ja esimerkiksi keskustelu nykyisten Pielisen Karjalan kuntien yhteisestä terveydenhuollon kuntayhtymästä on ollut jäissä jo pidemmän aikaa.

Asiasta lisää tiistain Karjalaisessa.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua