Joensuu
Tukkilastia kuljettanut entinen lossi upposi laiturin viereen Säynelahden pudotuspaikalla Enossa. Paikalle kutsuttu Enon pelastuslaitos puomitti onnettomuusalueen estäen aluksesta valuneen öljyn leviämisen laajemmalle. Uponneesta lautasta ei vuoda enää öljyä.
Polttoöljyä ehti kuitenkin valua Pielisjokeen ennen kuin torjuntatyöt saatiin aloitettua. Pelastuslaitos kehottaa välttämään uimista, jos vedessä näkyy öljyä. Öljystä on tehty havaintoja muun muassa Jakokosken museokanavalla ja Kaltinon ja Kuurnan voimalaitosten lähellä.
– Vastaava onnettomuus sattui jokin aika sitten Rääkkylässä. Silloin öljy haihtui onnettomuuspaikalta muutamassa vuorokaudessa, kertoo paikalle kutsuttu ELY-keskuksen öljyntorjunta-asiantuntija Markku Varis.
Variksen mukaan öljykerros on paikoin puolen sentin paksuinen.
– Rajatun alueen ulkopuolella vedessä kelluva ohut öljykerros haihtuu nopeasti. Rannoilla öljyä imenyttä soraa voi joutua lapioimaan pois tai kiviä pesemään, Varis toteaa.
Uponnutta lauttaa koetetaan nostaa perjantaiaamuna.
– Öljyä pumpataan ja imuroidaan alueelta torstai-iltaan asti. Perjantaina saapuu isompaa koneistoa nostamaan uponnutta lossia, kertoo paloesimies Jyrki Kuivalainen.
Onnettomuuden syy ei ole vielä selvillä.