Ilmoitus

Taitajat aloittavat kisaputkensa

Pohjois-Karjala lähtee Taitajat 2008-tapahtumaan puolustamaan hyvää menestystään.

Ilomantsi
Leila Virnes

Pohjois-Karjalan ammattiopisto menestyi hyvin viime kesäisissä Taitajat-SM-kilpailussa, Joensuussa järjestetyssä suurtapahtumassa maakunnan ammattiopiskelijat voittivat kahdeksan kultaa, neljä hopeaa ja neljä pronssia. Tänä vuonna kisat järjestetään Espoossa huhtikuun puolivälissä, ja valmistautuminen tammikuussa käynnistyviin semifinaaleihin on jo oppilaitoksissa alkanut.

Viime vuonna maakunnasta osallistui kilpailuun 39 opiskelijaa ja koulutusjohtaja Milja Halonen arvioi, että vähintään saman verran kilpailijoita lähtee maakunnasta mukaan tänäkin vuonna.

– Esimerkiksi minun koulutusalaan kuuluvia opiskelijoita on lähdössä kilpailuun 11, eli tarjoilijoita, ravintolakokkeja, puhdistuspalveluopiskelijoita, leipuri-kondiittoreita, parturi-kampaajia, suurtalouskokkeja ja kosmetologeja, joista kosmetologeilla onkin ollut jo useampana vuonna hyvä menestys, kertoo Halonen,

Tarjoilijaopiskelijoiden semifinaalit järjestetään tammikuun puolivälissä. Maakunnassa tarjoilijoita koulutetaan vain Joensuussa ja Ilomantsissa, ja molemmista opistoista osanottajia on lähdössä koitoksiin kaksi, ilomantsilaiset Oona Hiltunen ja Katariina Perämäki kilpailevat Jyväskylän semifinaalissa ja Joensuussa opiskelevat Sonja Antikainen ja Jonna Laukkanen Porvoossa. Cocktailien valmistusta nelikko opetteli sulassa sovussa Ilomantsissa baarimestari Tiina Kaltion opastuksella. Kaikkiaan semifinaaleihin on ilmoittautunut 45 tarjoilijaopiskelijaa, heistä finaaliin pääsee kahdeksan.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Uutisia Pohjois-Karjalasta

Joen suusta

Vanha Joensuu

Muut uutisosastot