Ilmoitus

Tiedepuiston henkilöstön vähennystarve enimmillään kuusi

Projektirahoituskauden ”saumassa”, ennen uusien hankkeiden alkua, tarkastellaan työn ja työllistämisen määrää.

Joensuu
Liisa Kuivalainen

Joensuun Tiedepuisto Oy:n toimitusjohtaja Jari Lauronen arvioi yhtiössä alkaneiden yhteistyöneuvottelujen tulokseksi henkilöstön vähennystarpeen nollasta kuuteen. Yt-neuvottelut alkoivat maanantaina.

– Henkilöstöstä, jonka lukumäärä on nyt 35, noin puolet toimii erilaisissa projekteissa. Niitä on edelleen menossa, jotkut ovat lopuillaan ja uusista hankkeista hakemuksia on lähtenyt ja lähdössä, Lauronen toteaa.

Tiedepuiston ilmoitus yt-neuvotteluista kirvoitti Karjalainen verkkolehteen räväkän keskustelun.

– Asiassa ei ole minkäänlaista tragiikkaa. Ymmärrettävää on, että muutoksissa hieman tai enemmän hermostutaan. Kyse on siitä, että nyt on tarpeen tarkastella, mikä on työn määrä ja kuinka paljon tarvitaan tekijöitä, sanoo Tiedepuisto Oy:n hallituksen puheenjohtaja, Joensuun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seppo Eskelinen (sd.).

Verkkokeskustelussa on kritisoitu Tiedepuiston toimitusjohtajien valintoja.

– Jari Lauronen nauttii täyttä hallituksen luottamusta, Eskelinen vakuuttaa.

Tiedepuiston pääomistaja on Joensuun kaupunki (83,9 prosenttia). Muut omistajat ovat Joensuun ylipisto, Finnvera, yliopiston tukisäätiö, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja koulutuskuntayhtymä.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Uutisia Pohjois-Karjalasta

Joen suusta

Vanha Joensuu

Muut uutisosastot