Elämän tuomaa rouheutta

Tiina Sormunen

Joulukuussa 1998 perustetun Terhon alku oli yhtä haipakkaa.

Suoraan synnytyssalista treenikselle ponkaissut outokumpulaisyhtye tekaisi joululomansa ratoksi viisi biisiä ja livehenkisen demon, joka juoksutettiin postimiehen kuljetettavaksi Radiomafiaan. Kolme viikkoa myöhemmin Terhon Keittiön pöytä -kappale soi valtakunnallisilla radioaalloilla.

Neljän kuukauden kuluttua Terho oli taas vääntämässä uutta demoa. Ensimmäinen keikkakin oli kalenteriin raapaistu, paikkana Joensuun silloinen Kellari-ravintola.

Tästä Terhon potkuri sai vain lisävauhtia, ja demoa ja keikkaa tupsahteli jatkuvalla syötöllä, niin kotimaisemissa kuin isolla kirkollakin.

Vuosituhat vaihtui ja Terhon maine kasvoi entisestään, mutta levy-yhtiöille tämä ei riittänyt. Heidän mielestään Terhon pojat, Lauri Hakanen, Kai Kärki, Teemu ja Tuomas Ratinen, eivät näyttäneet tarpeeksi rocktähdiltä.

Vuonna 2003 Terho kasvoi basisti Tatu Kettusella, ja samalla yhtyeen soundi tukevoitui.

Mielessä alkoi muhia ajatus itse äänitetystä albumista, sillä kannustuksesta huolimatta Terho ei kelvannut vieläkään levy-yhtiöille. Tällä kertaa moitetta saivat yhtyeen suomenkieliset sanoitukset, jotka olisivat kaivanneet lisää arkirealismia.

Syksyllä 2003 Terho päätti jäädä tauolle. Kesken jäänyttä albumia työstettiin ilman stressiä, Terhon omilla säännöillä.

Yhteinen päätös

Terhon uusi elämä alkoi maaliskuussa 2008.

– Paluu oli kollektiivinen päätös, vaikka eihän Terho teknisesti koskaan ollutkaan kuollut, oikaisee kitaristi-solisti Teemu Ratinen.

– Tauolle lähti reissaamiseen kyllästynyt ja väsynyt yhtye, mutta silti levyä tehtiin hiljaisella liekillä koko ajan. Nyt kun ilo on taas löytynyt soittamisen kautta, olemmekin yhdessä harmitelleet pitkäksi lipsahtanutta taukoa. Mutta ei tässä muu auta kuin ottaa vahinko takaisin.

Ensi töikseen muusikot päättivät viimeistellä viisi vuotta kelluneen levynsä. Varastoon oli kertynyt 13 käyttökelpoista biisiä, joista seulonnan jälkeen kaksi tiputettiin pois.

Alun perin yhtyeen suureellisena ajatuksena oli hoitaa levytyshomma alusta loppuun itse.

Äänityssessioihin riittikin Terhon oma, liikuteltava Black River -studio, mutta miksausvaiheessa iski tenkkapoo. Osaaminen, aika ja kärsivällisyyskin loppuivat kesken, ja kaiken lisäksi Ratinen oli lähdössä puoleksi vuodeksi Englantiin.

– Päätimme kääntyä ammattilaisen puoleen ja kävimme läpi ison kasan eri miksaajia. Etsinnän jälkeen miksaajaksemme valikoitui Karhulan lahja maailmalle, Teemu Aalto. Jännityksellä jäimme odottamaan, mitä Teemu saisi levystämme irti. Ja pakko sanoa, että tyytyväisiä olemme.

Sulatellaan vielä

Tammikuussa 2009 Terhon esikoinen, Kaupungit hiljenneet, saatiin masteroitua. Yhtye oli valmis julkaisemaan levyn vaikka omakustanteena, mutta kokeilumielessä miehet päättivät lähestyä musiikillaan myös levy-yhtiöitä. Ja yllätys, yllätys, tamperelainen Hype Records toivotti Terhon tervetulleeksi talliinsa.

– Nykyään näytämme ehkä enemmän rocktähdiltä kuin nuorina, sillä kasvoihin on tarttunut elämän tuomaa rouheutta, mutta arkirealismia sanoituksissa ei ole edelleenkään. Koko Kansan Mambaa meistä ei saa, ja sen Hype Records ymmärsi, Ratinen virnistää.

– Muutenkin levy-yhtiöstä tuntui huokuvan sellaista rockröyhkeyttä ja uhmamieltä, ettei tarjouksesta voinut kieltäytyä.

Kansia myöten valmiin Kaupungit hiljenneet -albumin Ratinen sai käsiinsä pari viikkoa sitten. Mies myöntää, että hetkeä sulatellaan vielä, vaikka katse onkin suunnattu jo tulevaisuuteen.

– Levyllä on uusia biisejä, mutta mukana on myös kymmenen vuotta vanhoja kappaleita, jotka ovat vain saaneet uuden muodon. Seuraavan levyn tekemistä on kuitenkin jo mietitty, ja sen pitäisi ilmestyä tätä nopeammin. Tosin nyt kun näin sanoo, menee seuraavaan levyyn vähintään kolme vuotta.

Tällä hetkellä Terhon tavoitteista tärkeimpänä on keikkojen haaliminen. Reissaaminen maistuu taas rempseältä, ja syksystä onkin tulossa varsin rockhenkinen.

Muistetaan!

Ensimmäisen keikkansa viiden vuoden tauon jälkeen Terho heitti kesäkuun 18. päivä On The Rocksissa, Helsingissä. Lisätäpinää keikalle toi sekin, että Terhon pestinä oli lämmitellä Samae Koskista & Hänen Taikabändiään.

– Yhtye tykkää Samaen musiikista, ja keikalla oli hirmu kivaa. Lavalle nouseminen ei jännittänyt, sillä olemme kaikki soitelleet tauon aikana muissa bändeissä, mutta olihan se hienoa päästä pitkästä aikaa esittämään omia biisejä yleisölle, Ratinen kertaa.

Terhon Kaupungit hiljenneet on saanut kriitikoilta pääosin positiivisen vastaanoton. Viiden tähden klassikoksi sitä ei ole kukaan vielä leimannut, mutta Ratisen mukaan palautteesta huomaa, että myös kriitikot ovat kuunnelleet levyä ajatuksen kanssa.

– Jännintä on ollut huomata, kuinka eri tavalla ihmiset levyä kuuntelevat ja millaisia tunteita biisit herättävät. Kriitikoillakin on ollut ihan eri suosikkeja kuin meillä itsellämme.

Viisi vuotta on pitkä aika olla telakalla. Musiikkikenttä muuttuu koko ajan, ja uusia artisteja pukkaa kuin silmäpakoja sukkahousuihin. Vanhat, hiljaiseloa viettäneet artistit ja yhtyeet unohtuvat helposti. Terho on kuitenkin poikkeus.

– Levynjulkkarikeikalla Semifinaalissa Helsingissä yleisön joukossa oli ihmisiä, jotka olivat olleet kahdeksan vuotta sitten kuuntelemassa meitä Enon Kanavarantarockissa.

– Keikalla myös eräs tyyppi tuli nykimään hihasta kertoakseen, että kun hän oli nähnyt keikkajulisteemme, oli hän meinannut pyöräillä päin pylvästä. Paluumme oli hänelle sellainen yllätys, että keikka oli pakko tulla tarkistamaan.