Urheilu | | Päivitetty

RoKi kaatui taas 8–1

Antti Kerälä oli Jokipoikien tehomies saldolla 0+5.

Kuvat12


Risto Salminen


Jokipojat löi Rovaniemen Kiekon 20. tammikuuta Rovaniemellä maalein 8–1. Asetelmat eivät olleet muuttuneet reilussa parissa viikossa, sillä lauantain Mestis-ottelu päättyi Mehtimäellä myöskin Jokipoikien 8–1-voittoon.

Pelissä nähtiin suuri määrä jäähyjä. RoKille vihellettiin peräti 16 kahden minuutin rangaistusta. Jokipojat selvisi 11:llä jäähyaitiokomennuksella. Jäähyt maksoivat enemmän RoKille, sillä Jokipojat vei ottelun ylivoimamaalit tililleen lukemin 5–0.

Joensuulaismaaleista vastasivat Matti Näätänen (1+1), Tobias Salmelainen, Scott Matzka (1+2), Tapio Ahtonen, Tero Konttinen (1+1), Jussi Savolainen sekä päätöserän maalit tehnyt Jani Savolainen (2+1).

Ottelun tehomies oli kuitenkin viisi syöttöpistettä kerännyt keskushyökkääjä Antti Kerälä, joka nousi syöttöpörssin kakkoseksi. Yhteensä Kerälä on koostanut kauden aikana tehot 8+36=44.

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua

Tuoreimmat


Lajihaku

Hae uutisia lajin nimen mukaan, esim. curling, ammunta, ratsastus.