Menometallia Groke´s Clanilta
Groke´s Clan on perustettiin vuonna 2001, yhtyeen jäsenten ollessa vielä ala-asteella. Vaikka kokoonpanossa on tapahtunut vuosien varrella jonkin verran muutoksia ja kotipaikka on vaihtunut Lieksasta Joensuuhun, on toiminta jatkunut koko ajan aktiivisena. Keikkoja on kertynyt tähän mennessä reilut 60.
– Kutsumme musiikkiamme menometalliksi, jossa yhdistelemme nopeaa räyhäkästä metallia, rokkaavaa melodisuutta ja groovaavaa runttausta, kertoo laulaja-kitaristi Johannes Valkonen.
Tähän asti biisit ovat syntyneet kitaristien, eli Valkosen ja Jussi Nevalaisen käsistä. Bändin muita jäseniä ovat basisti Vellu Karkkola ja rumpali Tomi Auvinen.
– Vahvuutemme on energinen ja periksiantamaton liveshow sekä positiivinen ja nöyrä asenne, Valkonen listaa bändinsä hyviä puolia.
Rok It-kisassa Groke´s Clan on ensimmäistä kertaa mukana.
– Muita bändikilpailuja on tullut kierreltyä aikaisemminkin. Kilpailuihin mukaan lähdettäessä syy on aina sama; se ei pelaa joka pelkää. Jokaiseen mahdollisuuteen on tartuttava, vaikka käteen ei jäisi muuta kuin paha mieli.
Bändin tavoitteena on edetä aste kerrallaan. Tähtäimessä on päästä lähikuppiloita pidemmälle.
– Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on paremmat biisit, isommat keikat sekä kuulijoiden ja kustantajien vakuuttaminen, Valkonen toteaa.
Bändin mukaan finaalissa on viisi erittäin kovaa orkesteria.
– Mutta mikäli pitää adrenaliinia nostattavasta musiikista, aggressiivisista keikoista ja puujalkahuumorista, kannattaa antaa äänensä meille.
Karita Hentunen
Groke's Clan verkossa:
Groke's Clan