Suomi sai eilen tiistaina kolmannen Top Chefinsä, kun  25-vuotias Kira Weckman vei tittelin ensimmäisenä naisena. Kisan finaalitehtävässä kilpailijoiden tuli loihtia itseään ja omaa ruokafilosofiaansa kuvaava menu. Aloin tietysti miettiä, mitä itse kokkaisin vastaavalla tehtävänannolla. Varsinaista ruokafilosofiaa en kyllä omaa, ja mieltymyksetkin vaihtuvat tasaisin väliajoin. Jos tehtävä olisi edessä tänään, kokkaisin alkuruuaksi ahventa kermaisella pinaattipedillä. Primi piattina olisi mustapippuripecorinopasta ja secondona poronsisäfileetä pekonikanttarelli höystöllä. En ole ikinä ollut kummoinen jälkiruokamaakari, joten tässä kohdin tukeutuisin klassiseen creme bruleeseen, mutta ryydittäisin sitä mangolla. Alkudrinkiksi tarjoaisin tylysti hyvää kuohuviiniä - tai ideaalitilanteessa tietysti shampanjaa. Kokonaisuutena aika linjaton menu, saattaisi joku sanoa, mutta niin on tekijäkin.

Ahventa pinaattipedillä

1. Siivoa tuoreet pinaatit ja huuhdo ne kunnolla.
2. Hauduta pinaatit paistinpannulla öljyssä tahi voissa.
3. Lisää loraus kermaa, hiven parmesaania, tujaus sitruunan mehua sekä mustapippuria ja suolaa.
4. Pyörittele ahvenfilee kevyesti vehnäjauhoissa ja paista voiöljy seoksessa kauniin kullanväriseksi.
5. Paahda pekaanipähkinöitä kuivalla pannulla. Murskaa hieman.
6. Kokoa annos: alimmaiseksi pinaatti, sitten pähkinämursketta ja lopuksi kalafilee. Viimeistele annos marinoiduilla punasipuleilla.  

Mustapippuripasta

1. Keitä mahdollisimman paksua putkipastaa al denteksi.
2. Sekoita sekaan nyrkillinen voita ja kunnon loraus oliiviöljyä.
3. Lisää raastettua pecorinojuustoa ja reilusti rouhittua mustapippuria.
4. Maistele ja hae makujen tasapaino mieleiseksesi.

Poro

1. Marinoi poron sisäfileetä kevyesti punkulla ja valkosipulilla, elä lannista mainiota lihaa kuitenkaan liikaa.
2. Kääri suolalla ja mustapippurilla maistetut sisäfileet kiepiksi ja pyöräytä ympärille pekoni- tai ilmakuivattukinkkusiivu. Sido napakaksi paketiksi ruuanlaittonarulla.
3. Paista pannulla lihan syyt kiinni väri pintaan.
4. Laita pariksi minuutiksi keskilämpöiseen uuniin.
5. Aivan lopuksi liekitä fileet paistinpannulla viskillä tai konjakilla.
6. Tarjoa joko kantarellikastikkeen tai kantarellipekonihöysteen kera ja lyö kylkeen vielä keitetyt ja kevyesti vielä voissa viimeistellyt ruusukaalit.

Creme brulee

1. Kuumenna puolikasta vaniljatankoa maitokermaseoksessa. Maitoa noin yksi desi ja kermaa noin kolme.
2. Sekoita puoli desiä sokeria neljään keltuaiseen.
3. Valuta munaseos ohuena nauhana maitodon sekaan.
4. Pilko mangopaloja bruleevuuan pohjalle ja kaada munamaitoseos siivilän läpi päälle.
5. Paista noin 200 asteisin uunin alatasolla noin 15­-20 minuuttia.
6. Jäähdytä jääkaapissa pari tuntia .
7. Lisää pinnalle ruokosokeria juuri ennen tarjoilua ja polta pinta rapeaksi toholla.

Mikä lie tammikuussa vikana, mutta nyt meinasi jälleen lipsahtaa viime vuoden tapaan pari tasokasta kuvataidenäyttelyä ohi silmien.

Taidekeskus Ahjossa on vielä huomenna sunnuntaina (27.1) esillä Pohjois-Karjalan ammattiopiston vuoden 2010 audiovisuaalisen viestinnän vuosikurssin valokuvista koostuva lopputyönäyttely Todennäköisesti, ehkä.

Näyttely on monipuolinen ja mielenkiintoinen. Otoksista näkee sekä hyvässä että pahassa, että tekijät ovat vielä uransa alussa. Valokuvissa on parhaimmillaan raikkautta ja löytämisen riemua, mutta toisaalta myös vanhojen totuuksien ja näkökulmien toistelua. Parhaiten mieleen jäävät Lauri Hämäläisen kodittoman ja turvapaikanhakijan elämää rinnastavat mustavalkokuvat, Emilia Siippolan nuorten arkea iskusanojen kautta kuvaavat teokset sekä Kirsikka Lyhteilän vahvan asetelmalliset muotokuvat. Kautta linjan valokuvien taso on kova ja tyylien kirjo monipuolinen mainoskuvamaisesta tyyliteltyyn taidekuvaan.

Lauantaina viimeistä päivää Galleria Kohinassa esillä ollut Hanna Järvenpään juhlanäyttely oli puolestaan tasokas, mutta hänen tekstiilikollaasinsa eivät ole yhtä osuvia kuin yksittäiset grafiikanteokset. Samat elementit toistuvat kollaaseissakin - lisänä usein toistuva pääkallo - mutta kokonaisuudet ovat sekavia ja kuvallisia elementtejä jo liikaa. Tällä kertaa kokonaisuus on vähemmän kuin osiensa summa. Mutta Järvenpään tasolla tämäkin riittää selvästi omaääniseen ja maittavaan näyttelyyn.

Meillä on ollut kavereiden kanssa jo useamman vuoden ajan ruokakerho. Olemme säännöllisen epäsäännöllisesti kokkailleet yhdessä jotain uutta ja hyvää.
On tehty sorsaa, jänistä, ankkaa, kasvisruokaa, sushia, thaimaalaista, hummerikeittoa, alkuruokia, pääruokia, kokonaisia menuja ja vaikka mitä hienoa ja hyvää.
Ruuanlaitto on otettu aina vakavasti, yhdellä kerholaisella on jopa asiaan liittyvä tatuointi. Olemme aina olleet ylpeitä siitä, että jokainen suhtautuu ruuanlaittoon pieteetillä ja on valmis kokeilemaan aina jotain uutta. Ja aina on hyvää tullut.

Noh, viikonloppuna vietimme sitten ruokakerhon pikkujouluja mökillä. Ruokalista olisi tällä kertaa savuteemainen: lounasburgerit avotulella ja illaksi savustettua naudan lapaa tummassa olutkastikkeessa sekä kaskinaurispyreetä. Ongelmat alkoivat jo kaupassa: nautaa ei ollut, joten ostimme huomattavasti rasvattomampaa hirveä. Näin jälkikäteen ajateltuna ehkä paskin idea koskaan.

Myös sinällään yksinkertaiset burgerit uhkasivat mennä vihkoon jo ennen mökille pääsyä: yksi neropatti oli laskenut, että sopiva määrä hampurilaissämpylöitä neljälle hengelle olisi kuusi. Kuka saisi santsata, kuka jäisi ilman? Normaalisti syntimme on ollut ruuan liiallinen hankkiminen, ei kitsastelu. Burgergatesta selvittiin kuitenkin suhteellisen vähin vaurioin, sillä kaikki olivat lopulta tyytyväisiä saamiensa hampurilaisten määrään. Itse söin uhallanikin kaksi.

Burgereiden paistolla oli kuitenkin pidemmälle ulottuvia, ennalta arvaamattomia seurauksia. Luonnollisesti kaikki kerääntyivät nuotion ääreen ihmettelemään mysteeriä, jonka avotulella käristyvä liha ihmisen sielussa aiheuttaa. Vahtimatta jäi sisällä kamiinan päällä tekeytymässä ollut olutkastike. Puita kamiinaan kuitenkin lisättiin, ja seurauksena oli, että olutkastike muuttui alta aikayksikön pohjaan palaneeksi siirapiksi.
Noh, onneksi jemmassa oli hätäpurkki kermaa, josta korvaava kastike saataisiin loihdittua kasaan, vaikkei tummaa olutta enää ollutkaan jäljellä. Hirvi olisi joka tapauksessa pääosassa illalla.

Kukaan meistä ei ollut aiemmin savustanut riistaa. "Ei se nyt vaikeaa voi olla. Lötkö savustuspönttöön ja pekonia päälle, niin hyvää tulee" muistan itse todenneeni. Tuli kaikkea muuta kuin hyvää.
Innokkaat savustajat lisäilivät virvokkeiden nauttimisen lomassa puuta takkaan siihen malliin, että sillä löylyllä olisi savustunut hirvi, sen vasa ja puolet metsästysporukastakin. Noin viiden tunnin liekityksen lopputulemana oli 1,5 kilon lihapalan kutistuminen alle puoleen. Syötävää lihaa hiilikasan keskeltä löytyi arviolta 200 grammaa, sekin sitkeää kuin kuolema. Kaikkein parasta oli kuitenkin se, että pelastetussa lihassa ei ollut piiruakaan savun makua.

Illan ainoa onnistunut ruokalaji oli kaskinauris, sekin puhtaasti säkällä ja ilman omaa ansiota. Hautasimme nauriit nuotioon ja illan poltetun maan taktiikan mukaisesti latasimme päälle jumalattoman kokon. Jostain kumman syystä ja vastoin parasta yritystämme nauriit selvisivät koettelemuksesta.

Eipähän pääse ruokatoimittajallakaan pissa nousemaan päähän, kun välillä yllättää itsensä täysin ala-arvoisella ja käytännössä syömäkelvottomalla ruualla. Ja kyllähän se sekoilu nauratti kyyneltenkin läpi.
 

Anssi Kasitonni voitti Joensuun Penttilänrannan ensimmäisen taidekisan teosehdotuksellaan Suomen tuntemattomin runoilija. Syyskussa esitelty teos on kasitonnimaiseen tapaan hauska ja oivaltava, siinä runoilija on peitetty kankaalla ja vain odottaa, että pääsee lausua loihimaan koko kansalle. Näin kuvaili taiteilija teostaan. Olin iloinen voittajasta, sillä sen antama suunta koko Penttilänrannan mittavalle, miljoonaluoloan taidehankkeelle on raikas ja ennakkoluuloton, ei tiukkapipoinen ja pönöttävä. Voittajateos ei ole abstrakti kivi- tai metallikasa, joka kuvaa luonnon ja ihmisen ikiaikaista suhdetta tai Joensuun kaupungin luonnetta idän ja lännen rajalla. Se on helposti lähestyttävä ja kirjaimellisestikin ihmisen kokoinen teos.

Mutta, mutta. Mitäs, mitäs? Teoshan onkin plagiaatti! Lokakuun alussa julkistettiin vuoden 2012 nuori taiteilija, Jarno Vesala. Tiedotusvälineisiin levisi kuva hänen vuoden 2008 teoksestaan Sininen uni - Blue Dream. Teoksessa on neljä kankaalla peitettyä mieshahmoa, joista näkyy Kasitonnin neljä vuotta myöhemmin esitellyn  teoksen tapaan vain kengät ja hieman housuja. Kasitonnin hahmo on ääneen pääsyä odottava runoilija, Vesalan hahmot laulavat. Yhteensattumako? Luultavasti.

Vaikka Kasitonnia olisi herkullista lähteä syyttämään plagionnista, ei se olisi järkevää useastakaan syystä. Onko Kasitonni ollut tietoinen Vesalan teoksesta? Hyvin paljon mahdollista, että ei. Ja vaikka olisikin, niin Kasitonnin taiteilijanlaatuun kuuluu olennaisesti kulttuurin ja popkulttuurin kuvaston kierrättäminen ja muokkaaminen. Eikä taide koskaan synny tyhjiössä, vaan taiteilijat imevät vaikutteita toisiltaan ja jatkokäsittelevät niitä omikseen. Ja ei Vesala liene ensimmäinen, joka on peittänyt ihmishahmon kankaalla.

Raakamakkara oli selkeästi viime kesän grillaushitti. Seuraava hitti lienee sitten kotona itse tehty makkara. Tästä kielii se, että yhä useammassa ruokakirjassa on reseptejä makkarantekoon, kuten juuri postin tuomassa Maalaiskokin keittiössä -kirjassa (Mäkelä). Usein reseptit ovat kuitenkin ulkolaista perua, kuten tässäkin tapauksessa. Noh, tuskin soveltaminen Suomesta saataviin ainesosiin olisi turhan vaikeaa ja varmasti makkaran tekoon löytyisi myös suomalaisia reseptejä.
Innostuksesta kotimakkaraan kertoo myös se, että olen saanut sähköpostiin kahden eri valmistajan mainoksia lihamyllyistä, joilla makkarat syntyvät mainosten mukaan käytännössä itsestään.
Pakko myöntää, että kyllähän tuo makkaran tekeminen kiehtoo ja lihamyllyn omistaminen myös. Molemmissa on jotain alkukantaista viehätystä.
Onko muilla kokemuksia makkaranteosta? Onnistuuko se ilman lihamyllyä? Ja mistä niitä luonnonsuolia oikein saa?
Vinkkejä ja reseptejä otetaan mieluusti vastaan sekä kommenttiosioon että sähköpostilla.